Sitran entistä aktiivisempi rooli on tervetullut

Julkaistu:

Heinäkuun alussa Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran yliasiamiehenä aloittanut Esko Aho aikoo rakentaa Sitrasta näkyvän yhteiskunnallisen toimijan. Ahon vahvan poliittisen ja yhteiskunnallisen taustan huomioon ottaen tavoite on hyvin ymmärrettävä. Aho ei tyydy pelkästään hallinnoimaan Sitran pääomaa, vaan hän haluaa nostaa rahaston roolia yhteiskunnan suunnan näyttäjäksi.

Ahon mielestä Sitran pitää uskaltaa nostaa esiin asioita, jotka ovat kaatumassa päälle. Sitralla on Ahon mukaan erinomaiset mahdollisuudet tunnistaa ja ryhtyä ajoissa vaikuttamaan sellaisiin tekijöihin, jotka ovat taloudelliselle päätöksenteolle liian kaukaisia.

Aholla on kokemusta vaaran merkkien huonosta tulkinnasta. Pääministerikautensa alussa hän joutui hallituksensa kanssa järkyttävien tosiasioiden eteen. Ennen vaaleja Suomen talouden tilasta ei ollut kenelläkään realistista kuvaa, tai sitä ei ainakaan uskallettu kertoa. Aho joutui valtiovarainministeri Iiro Viinasen (kok.) kanssa tekemään todella paljon töitä talouden vapaa pudotuksen hidastamiseksi ja kääntämiseksi nousuun. Ahon mielestä nyt pitäisi huolehtia siitä, ettei Suomi joudu samaan tilanteeseen kuin laman aikana.

Yksi tulevaisuuden uhkakuva liittyy Ahon mukaan Suomen aluerakenteen kehittymiseen ja väestön ikääntymiseen. Ahon mukaan näiltä osin tullaan näkemään asioita, joita ei ole koettu koskaan aikaisemmin. Esimerkiksi laajoja alueita Suomessa voi joutua kokonaan asumattomiksi.

Ahon linjauksen mukaan Sitra ei tyydy tulevaisuudessa pelkästään kertomaan mitä on tulossa ja mitä pitäisi tehdä. Tutkimuksen, koulutuksen, kehityksen ja pääomasijoituksen välineillä Sitra on Ahon mukaan myös aktiivinen tekijä.

Sitran pääomasijoitusten painopisteenä on ollut teknologiahankkeiden edistäminen. Aho ei usko, että Suomi pärjää tulevaisuudessa pelkillä teknologisilla innovaatioilla. Teknologiasta saa täyden hyödyn vasta sitten, kun uutta teknologiaa osataan hyödyntää. Ahon mukaan suurin haaste on alkuvaiheen yritysten ideoiden muuttamisessa kaupallisiksi tuotteiksi ja palveluiksi.

Biotekniikasta on etsitty Suomen taloudelle uutta tukijalkaa. Tavoitteessa ei ole ainakaan vielä onnistuttu, ja esimerkiksi Sitraa on arvosteltu, että sen tekemät sijoitukset biotekniikkaan ovat epäonnistuneet. Aho torjuu kritiikin ainakin osaksi oikeutetusti, koska ilman riskinottoa ei saa mitään aikaiseksi. Sitran rooli on nimenomaan ottaa sellaisia riskejä, joita mikään yksityinen taho ei pysty ottamaan.

Aho viittaa Evalle tekemässään raportissa yhdysvaltalaisen konsultin Chris Zookin selvitykseen. Sen mukaan vain 30 prosenttia lanseeratuista uusista tuotteista, alle kymmenen prosenttia aloittavista yrityksistä ja noin 30 prosenttia yritysostoista tuottavat pysyvää etua omistajille. Ahon mukaan Zookin esittelemät luvut osittavat, että jos lähtee tavoittelemaan varmoja nakkeja, ei saa yhtään mitään. Aho toivoo, että Sitra voisi esimerkillään edistää ihmisten kykyä ottaa riskejä ja ymmärtää riskeihin liittyvän epäonnistumisen mahdollisuuden.

Taloudellisessa toiminnassa tarvitaan kaukonäköisyyttä. Nykyisessä kvartaalikapitalismissa taloudellinen ajanjakso kiteytyy neljännesvuosittaisiin osavuosikatsauksiin. Valtion budjettipolitiikassa on pyritty pitkäjännitteisyyteen laatimalla koko vaalikauden kattavia budjettiraameja. Siitä huolimatta pidempiaikainen tulevaisuuden hahmottaminen on jäänyt taka-alalle.

Toivottavasti Sitra kykenee, Ahon tavoitteiden mukaisesti, osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja nostamaan esiin nykyistä pidemmälle suuntautuvaa näkemystä. Keskustelun herättäjän rooli sopii Sitralle hyvin, mutta varsinaisten poliittisten päätösten tekeminen pitää jättää Sitran omistajalle eli eduskunnalle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    5. 5

      Lännen Media: Posti on kiinnostunut saattohoidon järjestämisestä Turussa

    6. 6

      Ruotsin suurin ammattiliitto aikoo jättää Nordean

    7. 7

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    8. 8

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    9. 9

      Tikkurila kertoo, miksi se vaihtaa toimitusjohtajaa: haluaa vauhtia koneeseen

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    3. 3

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    9. 9

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    10. 10

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    11. Näytä lisää