Perhepeliä

Julkaistu:

Isoveli keskittyy viimeisellä reiällä tosissaan ja saa kuin saakin pitkällä putilla pallon reikään. Kysymyksessä on pakkotilanne, sillä pikkuveli on isänsä kanssa tähän asti kiinni kierroksen voitossa – ja sellaistahan ei isoveli kestäisi.

Lopulta taannoin Cornwallissa pelaamamme kierros päätyi tasapeliin. Vanhin poikani pelasti viimeisellä lyönnillään sekä minut että itsensä perheensisäisen häviämisen häpeältä. Tunnelma 19. reiällä oli siis kinastelun ja jossittelun sijasta varsin hilpeä.

Golf on siitä ihana peli, että kovin eritasoiset pelaajat voivat nauttia siitä yhdessä. Meidän perheeseemme kuuluu kaksi kelvollista pelaajaa, isä ja esikoinen, sekä kaksi onnetonta aloittelijaa, kuopus ja minä. Helppoja ja lyhyitä kenttiä voimme pelata ihan tavalliseen tapaan, mutta pitkillä ja vaikeilla kentillä pitää ottaa mielikuvitus avuksi.

Cornwallin kenttä oli pitkä ja vaikeahko. Siellä oli paljon vesiesteitä ja kumpuilevaa maastoa. Yhdellä reiällä lyönnin piti kantaa tiiltä laaksossa kasvavan metsikön yli toisella puolella olleen mäen laelle viheriölle. Toisella reiällä lyönnin piti kantaa ison lammen yli. Näistä haasteista kuopus ja minä emme olisi selvinneet.

Mutta me pelasimmekin ottelun. Muodostimme kaksi joukkuetta, joista kumpikin käytti vain yhtä palloa. Parempien pelaajien tehtävänä oli pelastaa se, mitä pelastettavissa oli huonompien pelaajien lyöntien jälkeen. Heidän tasoituksensa otettiin pelissä huomioon siten, että esikoinen antoi isänsä joukkueelle yhden ylimääräisen lyönnin kaikkien vaikeimmilla rei’illä.

Useille Britannian kentille pääsee pelaamaan kuka tahansa, jolla on sopivat vaatteet ja varusteet. Green cardille ei täällä ole käyttöä, sillä kentät, jotka vaativat takeita pelitaidoista, haluavat nähdä tasoitustodistuksen. Naiset pääsevät niille yleensä 36:n tasoituksella, mutta miehiltä vaaditaan joko 24 tai 28.

Myös Britannian golfjärjestöt ovat oivaltaneet, että golf on mitä mainioin perhepeli. Esimerkiksi Ladies Golf Unionin uusi johtaja Alex Salmon – siis mies – on ottanut perheiden pelimahdollisuuksien parantamisen yhdeksi päätavoitteekseen.

Hän sanoo Women & Golf -lehden haastattelussa, että klubien tulisi helpottaa koululaisten pelaamista vaikkapa höllentämällä pukeutumissääntöjä arki-iltapäivinä. Golfin suosio nuorten parissa kasvaakin jo nopeasti, mutta laji kärsii pelaajakadosta 25–35-vuotiaiden joukossa.

Naisten golfliitto toivookin, että klubit ottaisivat paremmin huomioon nuorten perheellisten tarpeet. Jos klubit tarjoaisivat mahdollisuuksia yhdeksän, tai vaikkapa vain kuuden, reiän pelaamiseen, pikkulasten vanhemmiltakin saattaisi liietä aikaa lajille. Myös klubien kilpailut voisivat olla nykyistä lyhyempiä, jotta kiireisimmätkin voisivat ylläpitää tasoitustaan.

Meidän perhe testaa pian perhesopua Skotlannin kentillä. Esikoinen haaveilee elämänsä ensimmäisen meren rannalla sijaitsevan links-kentän pelaamisesta. Kuopus kitisee jo etukäteen lomasta, jolle ei tule mukaan sähköbassoa eikä Playstationia. Eikä Skotlannissa ole edes kelvollista huvipuistoa!

Tällä kertaa hänelle otetaan kyllä golfkärry mukaan. Viimeksi Cornwallissa isä ja minä kannoimme vuorotellen hänen bägiään pahimman kitinän vaimentamiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      BBC: Yhdysvallat saattaa kieltää läppärit kaikilla kansainvälisillä lennoilla

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    10. 10

      Vanhuksen elämä palvelutalossa voi tulla kalliiksi – jopa yli 5 000 euroa kuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää