Japanilaisautot syövät osuutta amerikkalaisilta

Amerikkalaisille näyttävät kelpaavan kotimaisia ajokkeja paremmin japanilaisvalmisteiset autot.

Yhdysvaltain kolmesta suuresta autotehtaasta ainoastaan saksalais–amerikkalainen DaimlerChrysler onnistui kasvattamaan myyntiään prosentin verran Chryslerin uuden sporttimallin ansiosta.

Sitä vastoin Japanin kolme suurinta autonvalmistajaa pääsivät kesäkuussa esittelemään parantuneita myyntilukujaan.

Honda ja Toyota kertoivat tehneensä kesäkuussa kaikkien aikojen parhaan myyntinsä ja Nissanin luksusmalli Infiniti kävi myös hyvin kaupaksi amerikkalaisille autonostajille.

Amerikkalaisten autojättien General Motorsin ja Fordin kesäkuun myynti notkahti alimmalle tasolleen kuuteen vuoteen.

Samalla niiden myymättömien ajopelien varastot kasvoivat, mutta kumpikaan ei ole tehnyt päätöstä vähentää henkilö- ja kuorma-autojen tuotantoa.

Uusien autojen myynti supistui kesäkuussa kaikkiaan kuusi prosenttia vuotta aiemmasta 15,4 miljoonaan autoon. Määrä on samalla tasolla kuin lakkovuonna 1998, jolloin markkinajohtaja General Motorsin tuotanto väheni jyrkästi pitkään jatkuneen lakon takia.

Amerikkalaiset autonvalmistajat yrittävät pitää kiinni markkinaosuuksistaan tarjoamalla kuluttajille auton ostoa varten korotonta lainaa ja alennuksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Burger Kingin menestys Suomessa yllätti – tulossa 10–15 uutta ravintolaa tänä vuonna

    3. 3

      Rakennusliitto pillastui suunnitelmasta "tuoda rakentajia Afrikasta ja Kiinasta"

    4. 4

      Jotakin tapahtui Ericssonissa toimitusjohtajan potkujen jälkeen – Nokia on jo hyötynyt

    5. 5

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Entinen VVO kertoo, miksi sen uusi nimi tarkoittaa koiraslohta

    8. 8

      Osa Uudenkaupungin autotehtaan työntekijöistä on vuokratyöläisiä

    9. 9

      Edellistä luottamushuippua seurasi talouden sukellus – ekonomisti löysi syyllisen

    10. 10

      Oxfam: Eurooppalaispankeilla miljardien voitot veroparatiiseissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    4. 4

      Siperia opettaa: tiedetäänkö Venäjällä öljystä jotain, mitä muualla ei?

    5. 5

      Trumpin dollarille tuoma arvo katosi – ”Vaikutukset vasta alkaneet”

    6. 6

      Entinen VVO kertoo, miksi sen uusi nimi tarkoittaa koiraslohta

    7. 7

      Käyrä hyppäsi kattoon – näillä luvuilla Suomi kasvaisi hurjaa vauhtia

    8. 8

      Suuryhtiöiltä käräjöidään 12 miljoonaa: ”Kyyneleet silmissä on kerrottu, kun pappa hoiti metsää”

    9. 9

      Luottamus talouteen nousi kaikkien aikojen ennätykseen

    10. 10

      Burger Kingin menestys Suomessa yllätti – tulossa 10–15 uutta ravintolaa tänä vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    9. 9

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    10. 10

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    11. Näytä lisää