Teleca ostaa suomalaisen mobiilitalo GeraCapin

Julkaistu:

Ruotsalainen it-palveluyritys Teleca ostaa suomalaisen mobiiliohjelmistotalo GeraCapin. Yrityskaupan hinnaksi tulee 6 miljoonaa euroa, josta 200 000 maksetaan käteisenä ja loput Telecan osakkeilla.
Vuonna 1999 perustettu GeraCap työllistää 150 henkilöä. GeraCapin hallituksen puheenjohtaja Asko Kamppisen mukaan työntekijät siirtyvät yrityskaupan myötä ruotsalaisyhtiöön ns. vanhoina työntekijöinä, kirjoittaa STT.

Seinäjoella päämajaansa pitävän yhtiön tavoitteena on tänä vuonna 7,2 miljoonan euron liikevaihto ja 0,6 miljoonan euron tulos ennen veroja. Yhtiön liikevaihto on viimeisen kolmen vuoden aikana kasvanut 44 prosenttia vuodessa. Mikäli GeraCap ylittää 0,7 miljoonan euron tuloksen, nousee myös Telecan maksama kauppahinta.

Seinäjoen lisäksi GeraCapilla on toimintaa Vaasassa, Rovaniemellä, Jyväskylässä, Tampereella, Helsingissä ja Oulussa. Mobiilitalolla on myös tytäryhtiö Kanadassa.

Telecan mukaan GeraCapin osto vahvistaa yhtiön asemaa Symbian käyttöjärjestelmän ja Nokia Series 60 -alustan integraattorina.

Teleca on listautunut Tukholman pörssiin, ja yhtiö työllistää yli 2900 työntekijää kansainvälisesti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    2. 2

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    3. 3

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    7. 7

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    8. 8

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    9. 9

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    10. 10

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    6. 6

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    7. 7

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    8. 8

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    9. 9

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    10. 10

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää