Tieteentekijät aktivistienarmoilla

Julkaistu:

Cambridgen yliopisto päätti äskettäin olla rakentamatta ihmisapinoiden tutkimusyksikköä. Cambridge luopui hankkeesta, koska se pelkäsi eläinaktivisteja.

Oxfordin yliopisto puolestaan ryhtyi uuden eläinkoelaboratorion rakennustöihin maaliskuussa. Päätöksen seuraukset kantaa nyt urakan saanut Montpellier-rakennusyhtiö.

Keskisuuri, tuiki tavallinen rakennusyhtiö Montpellier hyppäsi kiehuvaan veteen, kun se otti Oxfordin urakan vastaan.

Eläinaktivistit ovat lähetelleet kirjeitä yhtiön osakkeenomistajille. He saivat viime viikolla aikaan myyntipaniikin, jonka seurauksena yhtiön osakekurssi laski viidenneksen.

Eläinsuojelijoiden mielenosoitukset ja laittomat hyökkäykset ovat tänä keväänä lisääntyneet rajusti Britanniassa.

Tämä kotikutoinen terrorismi on jäänyt ulkomaisen terrorijahdin jalkoihin ainakin uutisotsikoissa. Britanniassa se on kuitenkin aiheuttanut hurjasti harmia.

Pelkästään tammi- ja helmikuussa 23 henkilön, seitsemän julkisen laitoksen ja kuuden yrityksen omaisuutta tuhottiin.

Monien eläintutkimusten kanssa tekemisissä olleiden kansalaisten koteihin hyökättiin, heidän nimiään julkaistiin internetissä ja heidän elämästään tehtiin painajaismaista.

USA:ssa FBI on todennut, että suurin kotimainen terroriuhka johtuu eläinaktivisteista.

FBI on kehottanut yrityksiä avoimuuteen ja yhteistyöhön, jotta toiminta saataisiin kitketyksi. Tutkimus- ja lääkealan yritykset kuitenkin pelkäävät julkisuutta – ja ainakin Britanniassa myös valtion suojelun puutetta.

Brittihallitus on jo pitkään lupaillut lainsäädäntöä, jolla eläinterroristit saataisiin kuriin. Viimeksi huhtikuussa tiedeministeri kertoi, ettei vielä edes ole päätetty sitä, tuleeko asiasta erillinen laki vai osa jonkinlaista lakipakettia.

Sitkeintä ja julkisinta taistelua käy Euroopan suurin eläinkoelaboratorio Huntingdon Life Sciences, joka tekee laillisia ja usein lain vaatimia eläinkokeita useille lääkeyhtiöille.

Yhtiö yrittää saada eläinsuojelijat kuriin hakemalla heille lähestymiskieltoa oikeusistuimissa. Stop Huntingdon Animal Cruelty -ryhmä (SHAC) on ahdistellut yhtiötä ja sen yhteistyökumppaneita jo vuosikausia.

Oikeudessa Huntingdonin kanne joutui heti alkuun lakitekniseen vastatuuleen, kun tuomari vaati yhtiötä ensin todistamaan SHAC:n olemassaolon. Aktivistien lakimies väittää, ettei ryhmää voida haastaa oikeuteen tai tuomita mistään, koska sitä ei yksinkertaisesti ole olemassa.

Tämä olematon järjestö on kuitenkin palkannut itselleen juristin ja tiettävästi sillä on myös pankkitili.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    6. 6

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    7. 7

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    8. 8

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    9. 9

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    10. 10

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    4. 4

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    5. 5

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    6. 6

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    7. 7

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    8. 8

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää