George Bush innostui wlanista

Langaton laajakaista on yksi tärkeimmistä tulevaisuuden teknologioista. Juuri langattomuus vie laajakaistapalvelut harvaan asutuille ja tuo tätä kautta uusia innovaatioita ja talouden kasvua, USA:n presidentti George Bush uskoo.
Washingtonissa viime viikon lopulla juuri ennen Eurooppaan lähtöään puhunut George W. Bush vaati laajakaistapalveluja kaikkialle Yhdysvaltoihin vuoteen 2007 mennessä.

- Langaton teknologia yhdessä voimalinjoja pitkin tehtyjen siirtojen kanssa ovat juuri teknologiat, joiden avulla internet -palvelut kyetään ulottamaan kaikkialla maahan, Bush totesi.

Bushin mukaan nopeat nettiyhteydet ovat elintärkeät Yhdysvaltain taloudelle.

George W. Bush puhui arvovaltaiselle yleisölle, jonka joukossa olivat muun muassa USA:n kansallisen tele- ja viestintäpalveluhallinnon (NTI:n) johtaja Michael Gallagher sekä USA kauppaministeriön ylintä johtoa.

Tähtäimessä verovapaa internet

Ennen Bushin puhetta kauppaministeriö oli päämajassaan esitellyt presidentille muutamia langattoja ratkaisuja, joista varsinkin eräs wlan-sovellus sai Bushin innostumaan. Kyseisessä sovelluksessa vanhemmat voivat saada lapsestaan kuvan suoraan kännykkäänsä lapsen kotiintulohetkenä.

- Jopas on kekseliäs järjestelmä, Bush kehaisi.

Bush esitteli visiotaan tulevaisuuden laajakaistayhteyksien Amerikasta satelliittiyhteyksineen. Hänen mielestään internet-palveluja ei pidä verottaa. Senaati päätti verottomuudesta huhtikuun lopussa.

Tässä kohtaa Bush oli uskollinen omalle, verotusta keventävälle politiikalleen.

Presidentti tukee liiallisten säännösten poistamista telealalta. Tehtävässä vetovastuu on NTIA:lla (National Telecommunications and Information Association).


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kello tikittää satojen miljoonien Sampo-potille – torstaina on edessä historiallinen päätös

    2. 2

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    6. 6

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    7. 7

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    8. 8

      Ruotsalais-suomalainen teräsyhtiö sponsoroi Trumpin virkaanastujaisia – ”ei ota kantaa politiikkaan”

    9. 9

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    10. 10

      Aktian pääekonomisti: Le Penin valintaa seuraisi markkinashokki – ja miten kävikään Trumpin valinnan jälkeen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    9. 9

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    10. 10

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää