Yhdysvaltojen rahapolitiikkaan odotetaan käännettä

Julkaistu:

Yhdysvaltojen keskuspankin Federal Reserven ennakoidaan nostavan ohjauskorkoaan ja muuttavan rahapolitiikkansa suuntauksen talouskasvua hillitseväksi ensi keskiviikkona. Yhdysvaltojen talouden voimakas kasvu ja öljyn hinnan nousu ovat kiihdyttäneet talouden inflaatiovauhtia selvästi, ja keskuspankin uskotaan alkavan jarrutella talouden kasvun päästyä kestävälle pohjalle.

Ohjauskoron uskotaan nousevan parin seuraavan vuoden ajan ja kiipeävän ennätyksellisen alhaiselta prosentin tasolta yli kolmeen prosenttiin, ja vuoden kuluttua sen ennakoidaan olevan 2,25 prosentissa.

Ohjauskorkoon on odotettu nousukäännettä huhtikuun alusta asti. Tilastotiedot ovat kevään aikana kertoneet voimistuvasta talouskasvusta, ja Yhdysvaltojen kuluttajahintainflaatio on kiihtynyt vuodenvaihteen 1,9 prosentista 3,1 prosenttiin toukokuussa. Samalla öljyn ja elintarvikkeiden voimakkaista hintavaihtelusta puhdistettu pohjahintainflaatio on kiivennyt 1,1 prosentista 1,7 prosenttiin, mikä kertoo hintojen nousuun olevan muitakin syitä kuin öljyn hinnan kohoaminen.

Keskuspankkia on jo ehditty moittia turhasta viivyttelystä koron nostossa ja liian löyhästä rahapolitiikasta. Ohjauskorko on ollut Yhdysvaltojen kuluttajahintainflaatiota matalampi jo vuoden 2002 lokakuusta lähtien. Federal Reserven johtokunnan jäsen Susan Bies piti viime tiistaina pitämässään puheessa kuluttajahintainflaatiota alhaisempaa korkotasoa epänormaalina ja ennakoi lyhimpienkin korkojen paluuta inflaatiota korkeammalle tasolle.

Federal Reserve on jo ehtinyt varoittaa siitä mahdollisuudesta, että Yhdysvaltojen talous ja inflaatiopaineet jatkavat nopeaa voimistumista ja pakottavat keskuspankin nostamaan korkoa ennakoitua maltillista tahtia nopeammin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    2. 2

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    3. 3

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    4. 4

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Seppälää haetaan konkurssiin

    7. 7

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    8. 8

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    9. 9

      Kurja kesäsää iski pahasti Seppälään – ”poikkeuksellisen onnistuneet” kululeikkaukset eivät auttaneet

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seppälää haetaan konkurssiin

    2. 2

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    3. 3

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    8. 8

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    9. 9

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää