Mp3-soittimet lyömässä läpi tänä vuonna

Autoissadigitaalinenmusiikki onsyrjäyttämässäcd-levyt.Internetistäladattavan laillisen Mp3-musiikin kaupallinenpotentiaali onyllättänytEuroopassa

Kukapa nauttii cd-levyjen pläräämisestä iltapäiväruuhkassa? Digitaaliseen muotoon pakattua musiikkia toistavien Mp3-soitinten menekki osoittaa, että yhä harvempi.

Autoon ostettavien cd-soitinten kappalemäärissä lasketut toimitukset tippunevat tänä vuonna 25 prosenttia viime vuodesta 70 000 soittimeen. Samalla autoon hankittavien Mp3-soitinten kauppa on tuplaantumassa 60 000:een.

Luvut löytyvät Elektroniikan tukkukauppiaiden ETK:n ennusteesta, joka perustuu tammi–toukokuun toteutuneisiin toimituksiin ja edellisvuosien kausitietoihin.

ETK:n toimitusjohtajan Pentti Karhun mukaan kasvu on jo hieman rauhoittumassa viime vuodesta, mutta markkinoiden kyllästymisestä ei näy merkkejä.

Autoon tarkoitettujen Mp3-laitteiden keskihinta on pudonnut vuosittain 27 prosenttia, ja tällä kehityksellä niiden myynti ohittaa cd-soittimet ensi vuonna.

Kannettavat laitteetyhä suositumpia

ETK:n tilastojen mukaan kodinelektroniikan kulutus kasvaa tänä vuonna voimakasta kymmenen prosentin vauhtia. Lukuja tarkastelemalla paljastuu, että musiikin kuuntelukulttuuri on selvästi murroksessa.

Jykevien stereoyhdistelmien toimitukset ovat laskussa, samoin stereoihin suunniteltujen cd-soitinten.

Sen sijaan kannettavat cd-soittimet yleistyvät, samoin minidisc-soittimet ja etenkin mukana kulkevat Mp3-soittimet.

Myös radio-ominaisuudella varustetut kännykät myyvät hyvin, joten musiikin kuuntelusta näyttää tulevan entistä liikkuvampaa.

Voimakkaimmat kasvuluvut ovat kannettavilla Mp3-soittimilla, joita toissa vuonna toimitettiin vähittäiskauppaan vain kymmenisentuhatta mutta tänä vuonna arviolta 25 000 kappaletta.

Vuosikasvua kertyy 51 prosenttia.

– Kannettavia cd-soittimia menee yhä selvästi enemmän, mutta Mp3-soitinten kysyntä on noussut huomattavasti, kertoo Riikka Nikula Aleksanterinkadun Veikon Koneesta.

Myyjäkollegan Johannes Vuorensolan mukaan vuosi sitten menekki oli liki olematonta, mutta nyt päivässä voi mennä kymmenenkin soitinta.

Vuorensola korostaa, että Mp3:set eivät ole enää tietokonesukupolven yksinoikeus vaan laajenevan asiakaskunnan kulutustavaraa.

Soitinten hinnatvakiintumassa

ETK:n mukaan kannettavien Mp3-soitinten toimitusten keskihinta on asettunut 80 euron tietämiin. Päälle tulee arvonlisävero ja vähittäismyyjän kate.

Valtaosa myydyistä soittimista on pieniä, verrattain edullisia ja kevytmuistisia.

Tällä hetkellä noin 80 eurolla saa 256 megatavun muistilla varustetun soittimen, johon mahtuu parisen tuntia digitaaliseen muotoon pakattua musiikkia.

Soittimeen voi tallentaa musiikkia yhtälailla internetistä kuin cd-levyiltä. Esimerkiksi cd-levyltä musiikki poimitaan tietokoneelle, josta se voidaan siirtää pakatussa muodossa kannettavaan Mp3-soittimeen.

Riikka Nikulan mukaan Mp3:n lopullista läpilyöntiä jarruttavat laajamuististen laitteiden korkealla pysyvät hinnat. Esimerkiksi Veikon Koneessa hintahaitari venyy 280 euroon asti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Kommentti: Rikkaiden leskille jopa 7 500 e/kk – jos etu viedään, tämä ryhmä kärsii

    9. 9

      Miksi meille syötetään tällaista roskaa?

    10. 10

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää