Uutisviikko 26

Maanantai 21.6.Harri Koponen sai potkut TeliaSonerastaTeliaSoneran kansainvälisistä toiminnoista vastannut varatoimitusjohtaja Harri Koponen jättää TeliaSoneran heinäkuun alussa. Erottamisen syynä ovat erimielisyydet toimitusjohtaja Anders Igelin kanssa yhtiön liiketoimintastrategiasta ja hallinnointiperiaatteista.– Olen tyytyväinen kansainvälisten toimintojemme kehitykseen, eikä se ole syynä Koposen eroon. Olemme ajautuneet hänen kanssaan eri linjoille siitä, miten yhtiön liiketoimintoja pitäisi kehittää, Igel sanoo.Taksiautoilijat tyrmäävät kilpailunvapauttamisenTaksiautoilijat seisovat tiukasti nykyisen tarveharkintaan perustuvan taksilupajärjestelmän kannalla. Taksiautoilijoiden mielestä kilpailun vapautus vain heikentää palveluja ja nostaa kyytitaksoja.Taksiväki asettuu vastustamaan liikenne- ja viestintäministeriön alaisen taksityöryhmän julkistamia ehdotuksia. Työryhmä esittää, että taksilupien määrän rajoittamisesta tarveharkinnalla luovutaan ja hintasääntely lopetetaan. Taksiliitto on jo jättänyt eriävän mielipiteen mietintöön.Tiistai 22.6.Kemira: Yritysmyynnit vaihtuvat ostoihinKemiran pääjohtajan Lasse Kurkilahden mukaan yhtiö on nyt lopettelemassa yritysmyyntejään ja keskittyy sen sijaan yritysostoihin, joilla tuetaan pääliiketoimintaa, kuten sellu- ja paperikemikaaleja. Viimeinen myyntiin päätyvä yksikkö on Kemira Engineering.– Sen toiminta on sellaista, jonka voimme tarvittaessa ostaa alan yrityksiltä. Osaamisen perusasiat jäävät kyllä meille, mutta varsinainen suunnittelutoiminta voidaan ostaa, Kurkilahti sanoo.Halvimmat kännykkäpuhelut TanskassaLiikenne- ja viestintäministeriön selvityksen mukaan matkapuhelut ovat edelleen Suomessa monia muita Länsi-Euroopan maita edullisempia. Tutkituista maista puhelut olivat Suomea halvempia vain Tanskassa ja Luxemburgissa.Suomessa selvityksen kohteena olleiden palveluiden hinta oli 30,63 euroa kuukaudessa. Viime vuodesta hinta halpeni 1,5 prosenttia. Halvimmassa maassa Tanskassa vastaava summa oli 25,65 euroa.Keskiviikko 23.6.Sijoittajat rankaisevat TeliaSoneraa lupauksistaTeliaSonera on yksi harvoista eurooppalaisista teleoperaattoreista, joiden markkina-arvo on laskenut viimeksi kuluneen vuoden aikana. Tänä vuonna TeliaSoneran osakekurssi on sukeltanut lähes 20 prosenttia, kun yhtiö ei näytä millään löytävän lupaamaansa kasvua. Ruotsalais–suomalaisen teleoperaattorin osakekurssi on laskenut vuodessa noin kahdeksan prosenttia.Operaattorit nappaavat kännykkämyyjiä Suuret matkapuhelinoperaattorit ovat rakentaneet kännykkämyymälöistä itselleen vahvan myyntiverkon. Operaattoreille kännykkämyymälöiden omistus on yksi ase kireässä liittymien myyntikilvassa. Kännykkäketjun omistamalla ne varmistavat, että oma jakelu toimii kaikissa tilanteissa. Jopa 60–80 prosenttia erikoisliikkeistä on operaattoreiden omistuksessa.HP nappasi Wärtsilän tietotekniikanWärtsilä-konserni on tehnyt Hewlett-Packardin ja Accenturen kanssa kymmenvuotisen sopimuksen tietotekniikkansa ulkoistamisesta. Osapuolet eivät kerro sopimuksen arvoa. Kyseessä on yksi Suomen suurimpia ja kattavimpia ulkoistussopimuksia, jossa Wärtsilä antaa niin perustuen kuin sovelluskehityksen ulkopuoliselle kumppanille. Wärtsilä pitää itsellään tietotekniikan strategisen kehityksen.Torstai 24.6.
Maanantai 21.6.

Harri Koponen sai potkut TeliaSonerasta

TeliaSoneran kansainvälisistä toiminnoista vastannut varatoimitusjohtaja Harri Koponen jättää TeliaSoneran heinäkuun alussa. Erottamisen syynä ovat erimielisyydet toimitusjohtaja Anders Igelin kanssa yhtiön liiketoimintastrategiasta ja hallinnointiperiaatteista.

– Olen tyytyväinen kansainvälisten toimintojemme kehitykseen, eikä se ole syynä Koposen eroon. Olemme ajautuneet hänen kanssaan eri linjoille siitä, miten yhtiön liiketoimintoja pitäisi kehittää, Igel sanoo.

Taksiautoilijat tyrmäävät kilpailunvapauttamisen

Taksiautoilijat seisovat tiukasti nykyisen tarveharkintaan perustuvan taksilupajärjestelmän kannalla. Taksiautoilijoiden mielestä kilpailun vapautus vain heikentää palveluja ja nostaa kyytitaksoja.

Taksiväki asettuu vastustamaan liikenne- ja viestintäministeriön alaisen taksityöryhmän julkistamia ehdotuksia.

Työryhmä esittää, että taksilupien määrän rajoittamisesta tarveharkinnalla luovutaan ja hintasääntely lopetetaan. Taksiliitto on jo jättänyt eriävän mielipiteen mietintöön.

Tiistai 22.6.

Kemira: Yritysmyynnit vaihtuvat ostoihin

Kemiran pääjohtajan Lasse Kurkilahden mukaan yhtiö on nyt lopettelemassa yritysmyyntejään ja keskittyy sen sijaan yritysostoihin, joilla tuetaan pääliiketoimintaa, kuten sellu- ja paperikemikaaleja. Viimeinen myyntiin päätyvä yksikkö on Kemira Engineering.

– Sen toiminta on sellaista, jonka voimme tarvittaessa ostaa alan yrityksiltä. Osaamisen perusasiat jäävät kyllä meille, mutta varsinainen suunnittelutoiminta voidaan ostaa, Kurkilahti sanoo.

Halvimmat kännykkäpuhelut Tanskassa

Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksen mukaan matkapuhelut ovat edelleen Suomessa monia muita Länsi-Euroopan maita edullisempia. Tutkituista maista puhelut olivat Suomea halvempia vain Tanskassa ja Luxemburgissa.

Suomessa selvityksen kohteena olleiden palveluiden hinta oli 30,63 euroa kuukaudessa. Viime vuodesta hinta halpeni 1,5 prosenttia. Halvimmassa maassa Tanskassa vastaava summa oli 25,65 euroa.

Keskiviikko 23.6.

Sijoittajat rankaisevat TeliaSoneraa lupauksista

TeliaSonera on yksi harvoista eurooppalaisista teleoperaattoreista, joiden markkina-arvo on laskenut viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Tänä vuonna TeliaSoneran osakekurssi on sukeltanut lähes 20 prosenttia, kun yhtiö ei näytä millään löytävän lupaamaansa kasvua. Ruotsalais–suomalaisen teleoperaattorin osakekurssi on laskenut vuodessa noin kahdeksan prosenttia.

Operaattorit nappaavat kännykkämyyjiä

Suuret matkapuhelinoperaattorit ovat rakentaneet kännykkämyymälöistä itselleen vahvan myyntiverkon. Operaattoreille kännykkämyymälöiden omistus on yksi ase kireässä liittymien myyntikilvassa. Kännykkäketjun omistamalla ne varmistavat, että oma jakelu toimii kaikissa tilanteissa. Jopa 60–80 prosenttia erikoisliikkeistä on operaattoreiden omistuksessa.

HP nappasi Wärtsilän tietotekniikan

Wärtsilä-konserni on tehnyt Hewlett-Packardin ja Accenturen kanssa kymmenvuotisen sopimuksen tietotekniikkansa ulkoistamisesta. Osapuolet eivät kerro sopimuksen arvoa.

Kyseessä on yksi Suomen suurimpia ja kattavimpia ulkoistussopimuksia, jossa Wärtsilä antaa niin perustuen kuin sovelluskehityksen ulkopuoliselle kumppanille. Wärtsilä pitää itsellään tietotekniikan strategisen kehityksen.

Torstai 24.6.

Nokia yhdistääyrityksensä Kiinassa

Nokia järjestelee toimintaansa Kiinassa ja sulauttaa neljä yhteisyritystään yhdeksi yhtiöksi. Tähän asti jokainen Nokian Kiinan-tehdas on ollut erillinen yhteisyritys kiinalaisen kumppanin kanssa.

Uudella yhtiörakenteella Nokia tavoittelee lisätehokkuutta, kertoo Nokian strategiayksikön päälakimies Markku Mäkinen.

– Juridisesti kyseessä on absorptiofuusio, Mäkinen selittää. Käytännössä Nokia yhdistää Pekingin Xingwang Parkissa sijaitsevaan yhtiöönsä niin ikään pekingiläisen matkapuhelinkeskuksia valmistavan yhteisyrityksen sekä yhtiöt Suzhoussa ja Dongguangissa.

Pitsamarkkinat kuumenevat Suomessa

Pitsamarkkinoiden kilpailutilanne on edelleen kireä, ja harmaa talous varjostaa alaa. Pienet, villit yrittäjät taistelevat markkinoista polkemalla hintoja, ja isot ketjut laajentavat tarjontaansa. Lounaspitsan hinta on alimmillaan neljän euron paikkeilla.

– Pienet pizzeriayrittäjät pystyvät paikallisesti olemaan hyvinkin voimakkaita toimijoita. Alan liiton mukaan on mahdotonta tuottaa ruoka kannattavasti niillä hinnoilla, mikä viittaa siihen että osa työnantajamaksuista tai veroluonteisista maksuista jätetään suorittamatta, tutkija Mika Tuunanen Jyväskylän yliopistosta sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    9. 9

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    10. 10

      Sotkamo Silverillä reipas pomppu pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    9. 9

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    11. Näytä lisää