Saksan it- ja telealankasvuoptimismi vahvistuu

Julkaistu:

Yli puoletyrityksistäennustaa kasvua tälle vuodelle

Saksan tietotekniikan ja telealan vuosi on alkanut hyvin, ja usko valoisaan lähitulevaisuuteen vahvistuu.

Tilauskirjat täyttyvät sitä tahtia, että 63 prosenttia alan yrityksistä odottaa liikevaihtonsa kasvavan kuluvan vuoden aikana, kertoo alan liiton Bitkomin barometri. Vuosi sitten vastaava osuus oli 48 prosenttia.

Viime vuoden lopun poikkeuksellisen hyvän myynnin pelättiin ensin olevan vain hetkellinen ilmiö, mutta kehitys on jatkunut saman suuntaisena ja ala on saanut takaisin terveen itseluottamuksensa, arvioi Bitkomin puheenjohtaja Willi Berchtold.

Ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihtoaan kasvatti kotimaassa 70 prosenttia yrityksistä ja ulkomailla 80 prosenttia. Kasvun uskotaan vielä voimistuvan vuoden toisella puoliskolla.

Kasvu näkyy työllisyyden parantumisena

Kovimmasta kasvusta pääsivät nauttimaan matkapuhelinpalveluiden ja digitaalisen kuluttajaelektroniikan myyjät. Perässä tulevat tietotekniikkapalveluiden ja ohjelmistojen myyjät. Laitemyyntikin näyttää piristyvän kolmen vaikean vuoden jälkeen.

Bitkom vahvisti nyt keväällä antamansa ennusteen, jonka mukaan alan liikevaihto kasvaa tänä vuonna kaksi ja puoli prosenttia 131,9 miljardiin euroon. Tämä on tismalleen saman verran kuin vuonna 2001. Ensi vuonna kasvun odotetaan voimistuvan lähemmäksi neljää prosenttia.

– Keskipitkällä aikavälillä ala kasvaa kaksi kertaa nopeammin kuin kokonaistalous ja osoittautuu siten suhdannekehityksen moottoriksi, ennakoi Berchtold.

Toisin kuin monella muulla alalla, kasvu näkyy myös työllisyystilanteen paranemisena. Esimerkiksi matkapuhelin- ja uusmedia-alan yrityksistä yli puolet aikoo palkata tänä vuonna lisää työvoimaa.

Pula osaavista työntekijöistä on helpottanut hieman, mutta se vaivaa edelleen 15:tä prosenttia yrityksistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      EKP pelkää euron vahvistumista

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Viking Line kohensi tulostaan – uusi katamaraani ei ole tuottanut odotetusti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    7. 7

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    10. 10

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    11. Näytä lisää