Unelias pörssi odottaa Fedin päätöstä

Julkaistu:

Osakekurssit päätyivät hienoiseen nousuun Nokian ja metsäyhtiöiden vetäminä Helsingin pörssissä. Kaupankäynti oli verkkaista uutisten puutteessa ja vaihtoa kertyi vain 350 miljoonaa euroa.

Hex-yleisindeksi vahvistui 0,6 prosenttia 5 754 pisteeseen ja Nokian painoa rajaava portfolioindeksi kohosi niinikään 0,6 prosenttia. Myös muut eurooppalaiset pörssit olivat varovaisessa nousussa.

Mandatumin analyytikon Esko Immosen mukaan alhainen osakevaihto ja verkkainen kaupankäynti rahoitusmarkkinoilla on maailmanlaajuinen ilmiö.

- Tunnelma on odottava niin osakemarkkinoilla, korko- ja valuuttamarkkinoilla kuin raaka-ainepörsseissä. Uutisvirta on ollut vähäistä ennen ensi kuussa alkavaa tulossumaa. Lisäksi Yhdysvaltain keskuspankin kokous ensi viikolla on saanut sijoittajat varovaisiksi, Immonen sanoi uutistoimisto Startelille.

Asiantuntijoiden enemmistö uskoo, että korkoja nostetaan USA:ssa.

- Jos korotus on odotusten mukainen eli 0,25 prosenttiyksikköä, markkinareaktiot jäävät vähäisiksi. Ainoa syy jännitteen syntymiselle olisi ennakoitua suurempi koronnosto, mikä saattaisi hermostuttaa markkinat vähäksi aikaa, Immonen lisää.

Fedin ohjauskorko on nyt yksi prosentti.

Helsingin pörssissä Nokia kallistui 0,7 prosenttia 11,63 euroon. Metsäyhtiöistä Stora Enson R-osake nousi 0,6 prosenttia 11,09 euroon ja UPM reilun prosentin 15,34 euroon.

Sammon kurssi kohosi prosentin verran 7,96 euroon. Finanssikonserni kertoi saavansa palautusta tytäryhtiöiden ostamien palveluiden arvonlisäverosta. Yhtiön mukaan palautusten vaikutus konsernin toisen neljänneksen nettotulokseen on noin 25 miljoonaa euroa.

Konepajakonserni Wärtsilä on sopinut Accenturen ja HP:n kanssa yhteistyöstä tietotekniikkasovellusten ylläpidossa, kehityksessä sekä toiminnallisessa tuessa. Osapuolet eivät kertoneet sopimuksen arvoa. Noin 70 henkilöä Wärtsilän tietohallinnosta siirtyy HP:n palvelukseen. Wärtsilän B-osake pysyi ennallaan 17 eurossa.

Kartonkivalmistaja Stromsdal kertoi solmineensa ABB Servicen kanssa aiesopimuksen kunnossapitoyhteistyöstä.

Sopimus koskee toimintojen ulkoistamista Stromsdalin Juankosken kartonkitehtaalla. Stromsdalin kunnossapidon henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä ABB Servicen palvelukseen. Osakkeella ei käyty kauppaa.

TietoEnator on ostanut norjalaisen, kunnallishallinnon ohjelmistoihin erikoistuneen Responsin liiketoiminnan. Kauppasumma on 4,2 miljoonaa euroa. TietoEnatorin osake kallistui lähes kaksi prosenttia 23,60 euroon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    4. 4

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    5. 5

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    6. 6

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    7. 7

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    8. 8

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    9. 9

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    10. 10

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    4. 4

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    5. 5

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    6. 6

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    7. 7

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    8. 8

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    9. 9

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    10. 10

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää