Osakesäästäminen ei ole keinottelua

Julkaistu:

Taloussanomien pääkirjoituksessa 17.6.2004 tarkasteltiin periaatteellisella tasolla ansiokkaasti maamme hallituksen valmistelemaan yhteisö- ja pääomaverouudistukseen liittyviä ongelmia.

Haluaisin kiinnittää huomion yksityiskohtaan, jota ei ole liiemmälti käsitelty julkisuudessa.

Hallitus ei ole pystynyt tekemään käsitteellistä eroa ns. osakkeilla keinottelun ja osakesäästämisen välillä..

Edellisellä tarkoitetaan osakkeiden nopeasti vaihtuvaa kauppaa suurella riskikertoimella tavoitteena mahdollisimman suuri voitto lyhyessä ajassa.

Tähän usein liittyy myös veronkiertoa ns. edestakaisissa osakekaupoissa.

Sen sijaan osakesäästämisen tarkoituksena on taata pitkäaikaisella säästämisellä varmat ja taatut osingot yleensä vakavaraiseksi luokitellusta yrityksestä.

Osakekeinottelijoiden määrä on vähäinen verrattuna osakesäästäjiin, joita maassamme on lähes puoli miljoonaa.

Erityisen hämmentävää on, ettei pörssiyritysten osakkeenomistajia, erityisesti osakesäästäjiä, ole asetettu samanarvoiseen asemaan muihin yrityksiin verrattaessa.

Kun omistajayrittäjät voivat saada verotonta osinkoa 90 000 euroon asti, millä perusteella muille osakkeenomistajille ei ole annettu minkäänlaista veroetua hallituksen valmistelemassa verouudistuksessa?

Osakkeenomistajien oikeuksia ja yhdenvertaisuutta on tässä törkeästi loukattu. Voi syystä kysyä, miksi vain jollekin erityisryhmälle annetaan veroetuja?

Mikäli etuja halutaan antaa, niiden tulisi kohdistua kaikkiin osakkeenomistajiin. Niinpä kaikille osakkeenomistajille tulisi vastaavasti määrätä jokin raja-arvo, jonka ylittävästä osasta osinkoverot kannettaisiin.

Hallituksen esittämä verouudistus loukkaa erityisesti niitä osakkeenomistajia, jotka ovat jo vuosikymmeniä säästäneet osakkeitaan vanhuuden päivien varalle ja kuvitelleet saavansa tietyt, taatut osinkotulot pienten eläketulojensa lisukkeeksi.

Nyt heiltä tosiasiassa viedään kolmannes näin hankituista eläketuloista hallituksen myötämielisellä avustuksella.

Luulisi hallituksen sosiaalidemokraattisten jäsenten paremmin ajavan omien äänestäjiensä etuja.

Työntekijät ovat vuosien aikana eri tavoilla saaneet niiden yritysten osakkeita, joiden palveluksessa he ovat olleet. Niitä on annettu työntekijöille suunnattuina osakeanteina tai suoraan osakkeina osana yritysten kannustusjärjestelmää.

Työntekijät ovat yleensä säästäneet osakkeet pahan päivän varalle ja eläkeikää odottelemaan. He ovat kuitenkin saaneet osakkeet palkkioksi suoritetusta työstä.

Hallituksen tarkoituksena on leikata näistä säästöistä kolmannes pois. Kuka nyt puolustaa osakesäästäjien oikeusturvaa?

En ole huomannut ay-liikkeen pahemmin reagoivan tähän edunvalvontakysymykseen. Tässä olisi näytön paikka ay-liikkeelle.

Huomattava osa myös Keskustapuolueen äänestäjistä on osakesäästäjiä.

Kaikki osakesäästäjät ovat toimineet samalla periaatteella riippumatta siitä, ovatko he saaneet osakkeensa työnantajilta ilmaiseksi tai joutuneet hankkimaan ne itse.

Hallitus on aina korostanut yrittäjyyden ja omatoimisuuden merkitystä kansantaloudellemme. Miksi hallitus puhuu yhtä ja toimii toisin?

Sama hallituksen kielteinen suhtautuminen omatoimisuuteen voitiin nähdä jo vapaaehtoisten eläkevakuutusten verotuksen muutosesityksessä.

Osinkotulojen verokäsittely hallituksen esittämällä tavalla ei missään tapauksessa tule edistämään kansantaloutemme kasvua. Päinvastoin tällä hetkellä suurin osa osakesäästäjistä pitää matalaa profiilia, eivätkä osta osakkeita.

Mikäli trendi on jatkuva, saamme varautua Kiina-ilmiön laajentumiseen ja yritysten häviämiseen pörssilistalta. Tämä puolestaan tulee vaikuttamaan negatiivisesti työllisyyteen ja sen seurannaisvaikutuksiin.

Tosiasiassa osinkoverouudistuksen taustalla ovat poliittiset syyt. Hallitus näkee tässä keinon tasata tuloveroja, mutta menettelytavat on valittu väärin eivätkä asian valmisteluun osallistuneet henkilöt ole olleet tehtäviensä tasalla tai heidät on pakotettu toimiman asiantuntemuksensa vastaisesti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    2. 2

      Henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälit harvenevat – ei koske yli 10-vuotiaita autoja

    3. 3

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    4. 4

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    5. 5

      Käräjäoikeus määräsi Uber-johtajan omaisuutta takavarikkoon

    6. 6

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    7. 7

      Viking Line: Tallinnan-reitin matkustajamäärä +30 % kesäkuussa

    8. 8

      860 000 suomalaista saa asumistukea – määrä pomppasi yli 200 000:lla vuosikymmenessä

    9. 9

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    10. 10

      Cargotec irtisanoo 45 – siirtää töitä Bulgariaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    3. 3

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    4. 4

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    5. 5

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    6. 6

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    7. 7

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    8. 8

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    9. 9

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    10. 10

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää