Futistulokset suoraan tulostimen ruudulta

Julkaistu:

Jalkapallon Euroopan mestaruus -turnauksen toimittajilla on käytössään Canonin tulostimia, joiden näyttötaulusta voi suoraan valita tulosteita esimerkiksi ottelutuloksista.

Canon haluaa näin esitellä Java-ohjelmointikieleen pohjautuvaa meap-tekniikkaa, jonka avulla tulostimeen voidaan tehdä uusia sovelluksia sekä muokata laitteen käyttöliittymää.

"Yrityskohtaisesti muokatut tulostimen valikot ovat pian arkipäivää. Yritys voi esimerkiksi ohjelmoida tulostimen ruutuun yleisimmin käyttämänsä lomakkeet suoraan tulostettavaksi", selvittää Canonin johtaja Kari Eilamo.

Jalkapalloturnauksessa tulostinvalikon tietojen päivitys oli viety äärimmilleen, sillä toimittajille oli tarjolla tulostimen näyttötaulun kautta yhtä ajankohtaista tietoa kuin turnauksen Web-sivuilla. Kyseessä on ensimmäinen suuri urheilutapahtuma, jossa kyseisen kaltainen tulostintekniikka on käytössä.

Canon julkisti meap-tekniikan vuosi sitten, jolloin se myös antoi Java-ohjelmistotaloille mahdollisuuden tehdä omia sovelluksia tulostimiin. Käyttöliittymän avaaminen myös muiden yritysten muokattavaksi on suuri askel, jonka Eilamo uskoo edesauttavan monikäyttölaitteiden kehittymistä todellisiksi toimiston hermokeskuksiksi.

Yksi heti ensi vaiheessa mukana olleista ohjelmointiyrityksistä on suomalainen Toyme Labs, joka teki yhteistyössä Canonin kanssa mobiilin käyttäjätunnistuksen ja maksamisen Java-sovelluksen monitoimilaitteeseen. Kopion voi siis esimerkiksi kirjastossa maksaa matkapuhelimen avulla.

Paperi muuntuusähköpostiviestiksi

Jalkapallon EM-turnauksen tulostimissa oli käytössä myös eCopy-sovellus dokumenttien jakeluun. Toimittaja pystyi esimerkiksi tekemään kynällä muistiinpanoja tulostamaansa otteluohjelmaan sekä lähettämään paperin monitoimilaitteella toimituksen sähköpostiosoitteeseen.

"Samalla eCopy-ohjelmalla dokumentin voi myös tallentaa erilaisiin yrityssovelluksiin tai tietokantoihin. Esimerkiksi virastossa asiakas voi tulostaa lomakepohjan, täyttää sen perinteisesti kynällä ja lähettää sitten dokumentin viraston tietokantaan elektroniseen muotoon samalla laitteella", Eilamo huomauttaa.meap

multifunctional embedded application platform, avoimiin standardeihin perustuva Java-pohjainen ohjelmistorajapinta monitoimitulostimiin

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi postilaki: Kirje voi viipyä jopa viikon eikä joka lähetykselle ole mitään aikarajaa

    2. 2

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    3. 3

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    4. 4

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    5. 5

      Koulutetut nuoret löytävät aika hyvin koulutustaan vastaavaa työtä

    6. 6

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    7. 7

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    8. 8

      Datasiirrossa satojen prosenttien kasvu – suomalaiset innostuivat EU-hintojen muutoksesta

    9. 9

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    10. 10

      Euroalueen talousluottamus huipputasolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    2. 2

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    3. 3

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    4. 4

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    5. 5

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    6. 6

      Lehti: Kreikka alkaa verottaa Airbnb-majoittajia

    7. 7

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    8. 8

      Uusi postilaki: Kirje voi viipyä jopa viikon eikä joka lähetykselle ole mitään aikarajaa

    9. 9

      Datasiirrossa satojen prosenttien kasvu – suomalaiset innostuivat EU-hintojen muutoksesta

    10. 10

      Nokia kiritti osakekursseja – Kesko, Valmet ja Outotec halpenivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    8. 8

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    9. 9

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää