Ruotsalaisyritykset ennustavat kasvua

Julkaistu:

Vahva vienti, kasvava kulutus ja teollisuuden tilausvirta nostavat Ruotsinbkt-ennustetta

Ruotsi on jättämässä laskusuhdanteen taakseen ja siirtymässä vahvemman talouskasvun aikaan, uskoo elinkeinoelämän etujärjestö Svenskt Näringsliv.

Järjestö ennustaa vuoden toisessa suhdannekatsauksessaan bkt:n kasvavan 2,8 prosentilla tänä ja 2,4 prosentilla ensi vuonna. Aiemmin se uskoi vain 2,4 prosentin kasvuun tänä vuonna, kun taas ensi vuoden kasvuksi povattiin kahta prosenttia.

Tulevaisuudenuskon takana on hyvin kehittynyt vienti. Muun muassa auto- ja teleala ovat Ericssonin, Volvon ja Scanian johdolla raportoineet tilaustensa kasvaneen viime kuukausina.

– Ruotsissa innovatiiviset yritykset hyötyvät. Mutta myös yritykset, jotka tuottavat perustuotteita kuten terästä, ovat voineet käyttää hyväkseen nopean kasvun Aasiassa, jossa perustuotteiden kysyntä on kasvanut huomattavasti viime vuosina, sanoo Svenskt Näringslivin pääekonomisti Stefan Fölster.

Matalien korkojen ansiosta myös sijoitukset ovat lähteneet vauhtiin, ja niiden määrän uskotaan kasvavan 4,5 prosentilla ensi vuonna. Samasta syystä yksityisihmisten ostovoiman odotetaan pysyvän vahvana ja kulutuksen kasvavan

Odotettu noususuhdanne ei synnytä uusia työpaikkoja vielä vähään aikaan. Viime vuonna työttömyys oli Ruotsissa 4,9 prosenttia, ja tänä vuonna sen uskotaan nousevan 5,7 prosenttiin. Hienoinen käänne tapahtuu ensi vuonna, jolloin työttömyys putoaa 5,6 prosenttiin. Syynä on järjestön mukaan se, että teollisuuden tuotanto pyörii täydellä teholla, eikä aiemmin irtisanottuja työntekijöitä ole vielä alettu palkata takaisin. Osa teollisuuden työpaikoista on myös siirtynyt halvemman työvoiman maihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    2. 2

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    3. 3

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    4. 4

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    5. 5

      Koulutetut nuoret löytävät aika hyvin koulutustaan vastaavaa työtä

    6. 6

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    7. 7

      Ilmarinen on tyytyväinen sijoitusten tuottoon

    8. 8

      Vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat nousivat alkuvuodesta

    9. 9

      Datasiirrossa satojen prosenttien kasvu – suomalaiset innostuivat EU-hintojen muutoksesta

    10. 10

      Ruotsin talouskasvu vauhdittui selvästi yli odotusten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    3. 3

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    4. 4

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    5. 5

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    6. 6

      Lehti: Kreikka alkaa verottaa Airbnb-majoittajia

    7. 7

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    8. 8

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    9. 9

      Deutsche Bankin ongelmat eivät hellitä

    10. 10

      Datasiirrossa satojen prosenttien kasvu – suomalaiset innostuivat EU-hintojen muutoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    8. 8

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    9. 9

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää