Korot reagoivat vaisusti USA:n inflaatiolukuihin

Julkaistu:

Euroopan pitkien korkojen muutokset jäivät vaatimattomiksi, kun eilen julkistetut Yhdysvaltain inflaatioluvut olivat lähes markkinoiden odotusten mukaiset. Maan työministeriön tilaston mukaan hinnat nousivat 0,6 prosenttia huhtikuusta. Ekonomistit olivat uutistoimisto Bloombergin mukaan odottaneet 0,5 prosentin nousua.

Pohjainflaatio oli 0,2 prosenttia ja osui yksiin ekonomistien odotusten kanssa. Pohjainflaatiossa ei ole mukana helposti heilahtelevia energian eikä elintarvikkeiden hintoja.

Inflaatiolukujen julkistus aiheutti hienoisen notkahduksen pitkiin korkoihin. Dollari heikkeni suhteessa euroon. OKOn analyytikko Eeva Antilan mukaan kurssireaktio oli yllättävä.

– Olen hämmästynyt tällaisesta reaktiosta, että korot laskivat ja dollari heikkeni suhteessa euroon, Antila sanoi.

Antila arvioi, että vaikka kuluttajahinnat ylittivät odotukset, julkistetuilla luvuilla on vähäinen vaikutus Yhdysvaltain keskuspankin korkopolitiikkaan. Hän sanoi, että markkinoilla tulkittiin näiden lukujen johtavan prosenttiyksikön neljänneksen koronnostoon kesäkuussa. Luvut kuluttajahinnoista olivat viimeiset merkittävät makroluvut ennen Fedin kuun lopun kokousta.

Saksan valtion kahden vuoden lainan korko oli hetki sitten 2,72 prosentissa, jossa nousua neljän korkopisteen verran eilistä päätöstasosta.

Saksan kymmenen vuoden lainan korko oli noussut neljä korkopistettä 4,38 prosenttiin. Bund-futuuri noteerattiin 112,41 pisteessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Deutsche Bankin ongelmat eivät hellitä

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    6. 6

      Nokian tulos paljon odotettua parempi

    7. 7

      Samsung paransi tulostaan, puhelinmyynti takkuaa

    8. 8

      Suomalaiset kyselyssä: Perustulo oltava niin niukka, että työtäkin on tehtävä

    9. 9

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    10. 10

      Facebook tekee kovaa tulosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Nokian tulos paljon odotettua parempi

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    6. 6

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    7. 7

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    8. 8

      Nokian osake kovassa kirissä pörssissä

    9. 9

      Suomalaiset kyselyssä: Perustulo oltava niin niukka, että työtäkin on tehtävä

    10. 10

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää