Takaisin huipulle

Julkaistu:

Yhä useammin yritysjohtoon näyttää nousevan henkilö, jolla on kansainvälistä kokemusta: viimeksi Heikki Takanen Huhtamäkeen. Hallituksen puheenjohtaja Veli Sundbäck perusteli Takasen valintaa sillä, että hän on ollut avainasemassa Electroluxin kodinkoneiden maailmanvalloituksessa.

EK:n uusi toimitusjohtaja Leif Fagernäs löytyi Berliinin suurlähettilään paikalta, ja hänen nimitystään perusteltiin nimenomaan EU-tuntemuksella ja kansainvälisellä kokemuksella.

Muitakin esimerkkejä on: TeliaSoneran Harri Koponen, Valion Harry Salonaho, Alman Juho Lipsanen ja Fortumin Mikael Lilius.

Menestyäkseen Suomen on kansainvälistyttävä myös rajojensa sisällä. Yritykset tarvitsevat henkilöitä, joilla on kansainvälisen liiketoiminnan tuntemusta ja laajaa näkemystä. Menestys vaatii rohkeaa ajattelua. On hyväksyttävä, että osa suorittavasta työstä ja suunnittelusta lähtee Suomesta. Pelko työn siirtymisestä ei saa lamauttaa, vaan siihen pitää vastata kehittämällä yhä kehittyneempiä tuotteita. Näin syntyy teollisuutta ja palveluja, jotka pitävät yritykset ja kansantalouden terveenä ja kasvussa.

Torstain ITviikossa HP:n toimitusjohtaja Paul Paukku sanoi, että Suomen maine johtavana tietoyhteiskuntamaana on mennyt. Hän puki sanoiksi huolen, joka tuntuu vallitsevan laajasti yrityselämässä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että laajemmin yhteiskunnassa tästä ei olla huolestuneita.

Kun keväällä uutisoitiin, että Suomi on pudonnut kilpailukykyvertailussa huipulta kahdeksanneksi, kommenteissa erotti jopa itseruoskintaa: vihdoinkin olemme matkalla kohti meille kuuluvaa sijoitusta.

Suomen talouselämän ulkomaalaisvahvistusten tehtävä on tuoda suomalaiseen elinkeinoelämään itsetuntoa. Sekään ei ole unohtunut, että Suomen ainoa jääkiekon maailmanmestaruuskin tuli ruotsalaisvalmentajan johdolla. Vaikka muillakin seikoilla oli merkitystä, Curre Lindströmin rooli oli ratkaiseva.

Kansainvälisesti kokeneet voivat tuoda Suomen liike-elämään voitontahtoa ja itseluottamusta. Me emme tarvitse pelottelua siitä, että kiinalaiset, intialaiset ja virolaiset vievät työpaikkamme. Peloilla on taipumus toteutua. Me tarvitsemme näkemystä siitä, mitä Suomessa tehdään ja tuotetaan.

Poliitikkojen tulisi järjestää olosuhteet sellaiseksi, että tänne kannattaa investoida. Yritysjohdon tehtävä on miettiä, miten kehitetään ja myydään tuotteita, jotka tuovat hyvinvointia.

Voitontahto saisi tarttua koko yhteiskuntaan. Nyt presidentti Tarja Halonen tai pääministeri Matti Vanhanen voisi asettaa tavoitteen, että Suomi nostetaan kilpailukyvyn ja tietoyhteiskunnan ykkösmaaksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    10. 10

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    10. 10

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    6. 6

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    9. 9

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää