Ulkoisia jasisäisiä syitä

Julkaistu:

Componentan pääomistaja-toimitusjohtajan Heikki Lehtosen mukaan yrityksen peräkkäiset vaikeat vuodet johtuvat osin ulkoisista ja osin sisäisistä syistä. Componentan valu- ja muiden komponenttien kysyntä asiakasteollisuudessa on ollut vaisua ja samaan aikaan yhtiö on käynyt läpi raskasta rakennemuutosta.

Saneerauksen on määrä kasvattaa tulevaisuuden tuottoja, mutta välittömästi siitä realisoituu kuluja. Jäljelle jäävien yksiköiden pääoman tuotot ovat Lehtosen mukaan 10–40 prosenttia.

Osa saneeraustarpeesta johtuu ruotsalaisen Componentan ostosta.

– Vuonna 1997 teimme ison yrityskaupan aika nopeassa päätöksentekotilanteessa. Kaikki näytti paperilla hyvältä, pääoma tuotti hyvin, mutta yrityksessä oli aikamoinen investointivaje. Tänä päivänä meillä ei ole investointivelkaa, kuvaa Lehtonen sitä, miten tekemättömät investoinnit tai saneeraukset kaatuvat päälle myöhemmin.

Tuleeko yritysjohtajalle tuskainen olo, kun ankarasta yrityksestä huolimatta käännettä parempaan ei vain tule?

– Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että viime vuoden alkupuolella oli vähän sellainen olo, että mikään ei riitä. Markkinat huononivat nopeammin kuin pystyimme tehostamaan. Sen jälkeen olen kuitenkin nukkunut kunnolla, kun teimme päätöksen Karkkilan ja Alvestan valimojen yhdistämisestä, joka parantaa ensi vuonna pääoman tuottoa viisi prosenttiyksikköä, kuvaa Lehtonen tuntojaan.

Uudelleenaloittanut

Tietoturvayhtiö Stonesoftin toimitusjohtajan Jorma Turusen mielestä teknohypen jälkeisenä aikana teknoyhtiöille kelpaavat aivan samat tuottotavoitteet kuin yleensäkin teollisuudessa.

Vuonna 1990 perustettu yhtiö aloitti käytännössä uudestaan vuonna 2001, koska toiminta muuttui oleellisesti.

– Meitä voi luonnehtia start up -yritykseksi, jolla on aiempaa kokemusta menestyksestä, naurahtaa Turunen.

Vaatimaton kannattavuus uusissa tuotteissa ja palveluissa selittyy Turusen mukaan panostuksilla tulevaisuuteen alalla, jolla kilpailijat ovat kooltaan moninkertaisia.

– Jotta voi olla uskottava, täytyy olla tuotekehitystä ja kansainvälistä läsnäoloa. Ne maksavat, sanoo Turunen.

Kehno kannattavuus voi rassata koko henkilöstöä.

– Yrityksen johtamisessa avain on se, että itse uskoo asiaan perustellusti ja pystyy lisäksi viestimään sen organisaatiolle ja sijoittajille. Nämä ovat vähän henkimaailman asioita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Deutsche Bankin ongelmat eivät hellitä

    4. 4

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    5. 5

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Nokian tulos paljon odotettua parempi

    8. 8

      Suomalaiset kyselyssä: Perustulo oltava niin niukka, että työtäkin on tehtävä

    9. 9

      Facebook tekee kovaa tulosta

    10. 10

      Postin liikevaihto kasvoi – kirjeiden määrä laski 10 prosenttia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Nokian tulos paljon odotettua parempi

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    6. 6

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    7. 7

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    8. 8

      Nokian osake kovassa kirissä pörssissä

    9. 9

      Suomalaiset kyselyssä: Perustulo oltava niin niukka, että työtäkin on tehtävä

    10. 10

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää