Päästökaupan markkinat kypsyvät ripeästi

Julkaistu:

Maailmanpankin asiantuntijat varoittavat yrityksiä aikailusta

Kasvihuonekaasujen päästökauppa näyttää tuplaavan voluuminsa tänäkin vuonna, kertoo Maailmanpankin hiilidioksidirahaston tuore raportti.

Kölnin Carbon Expo-tapahtumassa julkistetun raportin mukaan tammi–toukokuussa käytiin kauppaa 64 miljoonalla päästötonnilla, mikä on lähes yhtä paljon kuin koko viime vuoden 78 miljoonaa tonnia.

Vaikka kauppa on päästöihin nähden vasta pientä, varoitetaan yrityksiä jo liiasta aikailusta päästökauppaan lähdössä.

– Hankkeiden kehitys suunnittelusta ja rahoituksesta rekisteröityihin päästövähennyksiin kestää vähintään 4–5 vuotta. Jos aikoo saada vähennykset EU:n päästökaupan toisessa vaiheessa vuoteen 2012 mennessä, on toimittava viimeistään 2006–2007, toteaa rahaston johtaja Ken Newcombe.

Vuoden 2012 jälkeinen tilanne on hämärän peitossa, sillä sen jälkeisistä päästövähennysvelvoitteista ei ole vielä päätetty.

Hankemekanismitvielä pääosassa

– Maailman päästökaupasta 95 prosenttia tehdään Kioton pöytäkirjassa määritellyillä hankemekanismeilla, kertoo Maailmanpankin tutkija Franck Lecocq.

Puhtaan kehityksen mekanismissa (CDM) teollisuusmaat tai yritykset rahoittavat päästöjä vähentäviä ja kestävää kehitystä edistäviä hankkeita kehitysmaissa, ja saavat vastineeksi syntyvät päästövähennykset itselleen. Yhteistoteutushankkeissa (JI) sama tapahtuu siirtymätalouksissa.

EU:n keväällä voimaan tullut linkkidirektiivi mahdollistaa hankemekanismeilla aikaan saatujen säästöjen hyvittämisen ensi vuonna alkavassa EU:n päästölupien kaupassa.

Toistaiseksi päästöluvat elävät hiljaiseloa. Niitä käytetään lähinnä Britannian kansallisessa järjestelmässä sekä Chicagon päästöpörssi CCX:ssä, jossa käy kauppaa muun muassa Stora Enso.

Pieni mutta nopeasti kasvava segmentti ovat vähittäismarkkinat, joilla yritykset tai järjestöt pyrkivät neutraloimaan toimintansa aiheuttamat päästöt. Esimerkiksi Carbon Expo korvaa kongressikävijöiden matkojen aiheuttamia päästöjä sijoittamalla tansanialaiseen puuplantaasiin.

Venäjä lämpeneeKioton sopimukselle

Aktiivisimpia päästövähennysten ostajia ovat tällä hetkellä japanilaiset yhtiöt, Hollannin hallitus sekä rahastot, joihin sijoittavat sekä hallitukset että yritykset. Suurimpia myyjiä ovat Aasian maat, varsinkin Kiina ja Intia, sekä Etelä-Amerikka.

Energiantuottajien liitto Eurelectricin jäsenilleen tekemän kyselyn mukaan lähes 80 prosenttia yhtiöistä olisi kiinnostunut investoimaan myös venäläisiin hankkeisiin.

– Tämä on Venäjälle merkittävä houkutin ratifioida Kioton sopimus, arvioi päästökauppaa käyvien yritysten liitto IETA:n johtaja Andrei Marcu.

– Signaalit ovat myönteisiä. Uusimman tiedon mukaan Venäjä valmistautuu ratifioimaan, ja se voi tapahtua jo tänä vuonna, sanoo myös YK:n ilmastonsuojelun puitesopimus UNFCCC:n sihteeristön varapuheenjohtaja Richard Kinley.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Nokian tulos paljon odotettua parempi

    3. 3

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    4. 4

      Suomalaiset kyselyssä: Perustulo oltava niin niukka, että työtäkin on tehtävä

    5. 5

      Kesko tulos parani

    6. 6

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    7. 7

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    8. 8

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    9. 9

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    10. 10

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    2. 2

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    3. 3

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    8. 8

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    9. 9

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    10. 10

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    9. 9

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    10. 10

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    11. Näytä lisää