Kunnat kimppaan

Julkaistu:

Julkishallinto on suuren haasteen edessä lähivuosina, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Verokertymä pienenee ja huoltosuhde huononee samalla. Säästämiskohteita on pakko keksiä.

Varsinkin kunnissa sekä niiden perus- ja sairaanhoitopiirien erikoissairaanhoidossa on meneillään mittavia tietotekniikka- ja seudullistamishankkeita. Sosiaali- ja terveydenhoidon tietojärjestelmiä uusitaan ja alueellistetaan.

Samoin kunnat - esimerkiksi Hämeessä ja Keski-Suomessa - etsivät tapoja hoitaa taloushallintoa yhdessä. Isot kaupungit Tampere ja Espoo etunenässä ottavat käyttöön toiminnanohjausjärjestelmiä.

”Meillä on kuntien yhteistyönä otettu käyttöön sosiaali- sekä kirjastotoimen järjestelmä”, Jyväskylän kaupungin tietotekniikkajohtaja Arto Jalkanen sanoo ja viittaa tämän vuoden alusta toimintansa aloittaneeseen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan, Hankasalmen, Korpilahden, Laukaan, Muuramen, Petäjäveden, Toivakan ja Uuraisten muodostamaan Jyväskylän seudun verkostokaupunkiin.

”Jyväskylässä selvitetään talous- ja henkilöstöhallinnon järjestelmäuudistuksia - myös seudullisina ratkaisuina - ja samassa yhteydessä arvioidaan toiminnanohjausjärjestelmien soveltuvuutta käyttöön. Nyt on oltava varovainen rekrytoinnissa. Rekrytoimme osaajia vasta sitten, kun tiedämme, millaisia tietojärjestelmäosaajia tarvitsemme”, Jalkanen huomauttaa.

Hän ei ota kantaa siihen, tuovatko seutuhankkeet mukanaan lisähalua ulkoistukseen. Hänen mukaansa puheet siitä, että julkishallinto olisi nihkeä ulkoistaja, eivät pidä paikkaansa.

”Iso osa it-budjetista menee erilaisiin ostoihin, esimerkiksi ylläpitopalvelujen. On makuasia, sanotaanko sitä ulkoistamiseksi.”

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    3. 3

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    4. 4

      Seppälää haetaan konkurssiin

    5. 5

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    6. 6

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    7. 7

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    8. 8

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      Turismi veti Islantia lamasta – ja puski Reykjavikin asuntohinnat hurjaan nousuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    2. 2

      Seppälää haetaan konkurssiin

    3. 3

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    8. 8

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    9. 9

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää