Valtio patistaa, mutta rahaa ei riitä kuntien verkkohankkeisiin

Julkaistu:

Tulevat säästöt mielessään

Valtio ajaa yhden luukun -periaatetta kunnallisiin palveluihin ja palveluiden viemistä verkkoon. Eri puolilla Suomea on vireillä alueellisia hankkeita, joiden kokemuksista sisäasianministeriö valmistelee mallit ja prosessikuvaukset muiden alueiden käyttöön.

Esimerkkien tarjoaminen jääkin ministeriön harvoiksi vaihtoehdoiksi, kun se ajaa Suomesta tietoyhteiskuntaa. Uutta määrärahaa ei ole käytössä. Hankkeiden aiheuttamat noin puolen miljoonan euron kulut maksetaan maakuntien kehittämisrahoista.

”Sähköisen asioinnin investointeja pidetään liian usein ylimääräisinä kuluina eikä osata ajatella tulevia säästöjä. Sähköistäminen on tuonut säästöjä esimerkiksi pankeille ja verohallinnolle”, alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen sanoi keskiviikkona Jupa- eli julkiset palvelut verkkoon-hankkeen aloitusseminaarissa Helsingissä.

Kuntakentän vaivaamaan pirstaloitumiseen ja sovellusviidakkoon ministeriö tarjoaa ratkaisuksi seudullista yhteistyötä ja yhteishankkeita.

Asiointi verkkosivuille

Sisäasiainministeriössä käynnistyi keväällä Jupa-hanke, joka on pääministerin johtaman tietoyhteiskunnan päähankkeita.

Tänä vuonna hanke keskittyy toimintojen mallintamiseen muun muassa koulutoimessa, vanhuspalveluissa ja päivähoidossa. Ihannetapauksessa kuntalainen pääsee verkkosivuilla hoitamaan kaiken asioinnin hakemuksen jätöstä laskun maksuun.

Ensi vuoden loppuun mennessä on tarkoitus saada peruspalveluita verkkoon. Valtion tukemat tietotekniikkahankkeet tulevat julkiseen hakuun vuoden vaihteessa.

Oulu mallintaapäivähoitoa

Oulun seutu toimii esimerkkipaikkakuntana päivähoitopalveluissa, ympäristötoimessa ja kuluttajaneuvonnassa.

Oulun kaupunki ja sen yhdeksän ympäristökuntaa kehittävät yhteistä seudullista päivähoitojärjestelmää. Verkkosivuilta oululainen näkee päivähoitopaikat ja verkossa hän pystyy jättämään hakemuksen.

”Meillä monet käyvät naapurikunnissa töissä. Lasten päivähoitopaikkaa voi hakea sen perusteella, mikä sopii parhaiten työmatkan varteen”, projektipäällikkö Sinikka Vehkalahti kertoo.

Paikan hakeminen naapurikunnasta on onnistunut tähänkin asti. Yhteisen seudullisen yksikön perustaminen ja verkkopalvelut tuovat helpotusta nykyiseen asiointiin.

Kuntien ei enää tarvitse tehdä keskinäisiä sopimuksia päivähoitopaikoista. Kuntalaisilta jäävät paperisten hakemusten täyttely ja palvelunumeroihin soittelut.

Paperityövähenee

Oulussa avoimia kysymyksiä ovat hankkeiden aikataulut, tekniset ratkaisut ja lopullinen rahoitus.

Yhden luukun palvelua Oulun seutu puuhaa muun muassa eläinlääkärien palveluihin ja ympäristön terveydenhuoltoon, kuten elintarvikkeiden tarkastuksiin ja vedenlaadun mittauksiin.

”Nämä palvelut istuvat hyvin verkkoon. Kuntiin tulee paljon hakemuksia. Kuluttajaneuvonnassa palvelu nopeutuu, jos saamme esiselvityslomakkeet verkkoon”, Vehkalahti suunnittelee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    3. 3

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    4. 4

      Jättilasku – nämä talot hajoavat ennen aikojaan

    5. 5

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    6. 6

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    7. 7

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    8. 8

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    9. 9

      Helsingin pörssi pakkaselle – Fortum harvoja nousijoita

    10. 10

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    6. 6

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    7. 7

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    8. 8

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää