Käsi kädessä maailmalle

Kesätapahtumien kansainvälisessä markkinoinnissa yhteistyö on voimaa.

– Ulkomaanmarkkinoinnissa täytyy olla isompi kokonaisuus, että sitä ylipäätään kannattaa lähteä markkinoimaan, sanoo Matkailun Edistämiskeskuksen tuotepäällikkö Terhi Hook.

Finland Festivals markkinoi jo hioutuneella tehokkuudella omia tapahtumiaan. Muiden kesätapahtumien ulkomaan markkinointi on pitkälti kiinni järjestäjien harrastuneisuudesta.

– On tärkeää, että festivaali on yhteistyössä alueensa kanssa. Kun alue markkinoi itseään, tapahtumakin pääsee sitä kautta mukaan, sanoo Hook.

Pelkästään suomenkielisellä markkinointimateriaalilla ei MEK:kään tee ihmeitä. Mitä enemmän kieliversioita, sen parempi.

– Kyllähän sitten on helppo markkinoida, kun tapahtumasta on informaatiota.

Niputtamismenetelmän ansioista Turun Keskiaikaiset markkinat ovat tänä vuonna tavallista paremmin esillä ulkomailla, sillä Turun 775-vuotisjuhlallisuudet ja Hansapäivät nostavat esiin myös muita alueen kesätapahtumia.

Turun tapahtumia on esitelty tähän mennessä 11 lehtiartikkelin verran saksalaislehdistössä ja Ruotsissa kolmessa lehdessä. MEK on tehtaillut lehdistötiedotteita lisäksi Norjassa, Hollannissa ja Italiassa. Keskiaikatapahtumaa on esitelty myös Espanjan lehdistössä ja matkailutapahtumassa Virossa.

Venäjältä Turkuun saapuu kesällä kuvausryhmä keräämään aineistoa valtakunnallisiin uutisiin ja matkailuohjelmaan. Ranskasta keskiaikarientoon osallistuu kymmenen hengen toimittajajoukkue.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    3. 3

      United Airlinesin uusi, hunajaisempi ote: taivuttelee matkustajia suurilla summilla

    4. 4

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    8. 8

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    9. 9

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    10. 10

      Wahlroos: Sammon osakkeita yritettiin haalia väärin perustein – "Oli syytä sulkea ikkuna"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    9. 9

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    10. 10

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    8. 8

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    9. 9

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    10. 10

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    11. Näytä lisää