Ruokakesko ja ICA sopuun Baltian yhteisyrityksestä

Julkaistu:

Kesko-konsernin kuuluva Ruokakesko ja ruotsalainen päivittäistavarakauppaketju ICA ovat päässeet sopuun yhteisyrityksen perustamisesta Baltiaan. Sopimuksen mukaan yhtiöiden nykyiset toiminnot Virossa, Latviassa ja Liettuassa yhdistetään.

Uuden yhtiön toiminta käynnistyy näillä näkymin vuoden loppuun menneessä. Edellytyksenä on, että kilpailuviranomaiset hyväksyvät yritysjärjestelyn.

Yhteisyrityksen toimitusjohtajaksi nimitetään ICA Baltian nykyinen johtaja Antonio Soares ja varatoimitusjohtajaksi Ruokakeskon Baltian johtaja Seppo Hämäläinen.

Ruokakesko ja ICA Baltic siirtävät Baltian päivittäistavaratoimintonsa erilliseen ruotsalaiseen osakeyhtiöön. Yhteisyritykseen siirrettävien Keskon varojen kirjanpitoarvo oli noin 110 miljoonaa euroa viime vuoden lopussa.

– Ruokakeskon lisäinvestointi yhteisyritykseen täsmentyy järjestelyn toteutuessa. Molempien yhtiöiden omistusosuus sekä äänivalta yhteisyrityksessä on 50 prosenttia, Kesko toteaa tiedotteessaan.

Ei vaikutustatulokseen

Keskon mukaan järjestelyllä ei ole välitöntä eikä oleellista vaikutusta konsernin tulokseen.

Uusi yhtiö hakee vahvaa kasvua ja kannattavuutta Baltian maissa. Tavoitteena on saavuttaa alueella markkinajohtajuus sekä kolmen vuoden kuluessa 25 prosentin markkinaosuus.

Ruokakeskon ja ICA:n yhteenlaskettu Baltian liiketoimintojen liikevaihto oli viime vuonna noin 550 miljoonaa euroa. Baltian ruokamarkkinoiden kokonaisarvo oli noin 4,7 miljardia euroa ja vuosikasvu yli viisi prosenttia.

Sekä Ruokakeskon että ICA:n liiketoiminnot Baltiassa ovat olleet tappiollisia. Ruokakesko työllistää Virossa ja Latviassa noin 2 600 henkilöä. ICA:n henkilöstön määrä Baltian maissa on noin 5 500.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    2. 2

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    6. 6

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    7. 7

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    8. 8

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Onko Nokia uusi Nokia? "Palaamassa kärkikastiin"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    4. 4

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    7. 7

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    8. 8

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    11. Näytä lisää