Kokoonpanon kysyntä ei täyttänyt odotuksia

Julkaistu:

ThyssenKruppin Valmet-osakkuuden ostoa koskevasta syksyn 2001 tiedotteesta näkyy, että saksalaisyhtiö odotti autoteollisuuden ulkoistamisen lisääntyvän voimakkaasti. Kokoonpanon osalta näin ei kuitenkaan ole käynyt.

– Viimeisten kahden vuoden kuluessa ei ole tehty lainkaan kokoonpanon ulkoistamissopimuksia. Edelliset sopimukset, kuten BMW:n kolmossarjan kokoonpano Magna Steyrilla sovittiin jo kolme-neljä vuotta sitten, sanoo ThyssenKrupp Automotiven tiedotusjohtaja Viktor Braun Taloussanomille.

Itävaltalaiselle Magna Steyrille meni myös aikaisemmin Uudessakaupungissa tehty Saabin avomallin kokoonpano. Näiden lisäksi sen tehtaalla kootaan Mersun E-luokkaa, Chrysler Voyageria ja Jeep Grand Cherokeeta.

Yhtiö aikoo nostaa tuotantonsa viime vuoden 113 000 autosta tänä vuonna 200 000 kappaleeseen, mikä on jo neljäsosa kokoonpanon 800 000 kappaleen vuotuisista maailmanmarkkinoista.

Saksan autokonsernien ulkoistamishaluja on jo viimeiset kolme vuotta hillinnyt heikko menekki, jonka aikana kaikki mahdolliset työt on mieluummin teetetty omilla tehtailla, koska henkilöstön irtisanominen olisi tullut kalliiksi.

ThyssenKrupp on jatkanut edelleen autoteollisuussektorinsa vahvistamista ja osti viimeksi kuukausi sitten neljänneksen bochumilaisesta Bertrandista.

– Se tekee puhtaasti kehitystyötä. Muissakaan tytär- ja osakkuusyhtiöissämme ei koota mitään koreja suurempaa, sanoo Braun.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    2. 2

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    3. 3

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    4. 4

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    5. 5

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    6. 6

      Olvi kohensi tulostaan Suomen kehnosta säästä huolimatta

    7. 7

      Trumpin kommentit ja Barcelonan isku hermostuttavat markkinoita – dollari heikkeni

    8. 8

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    9. 9

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    10. 10

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    6. 6

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    7. 7

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    8. 8

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    9. 9

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    10. 10

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää