Nautor rouhii Swanin kuluja roboteilla

Julkaistu:

Nautor on tilannut Master Automation Groupilta miljoonaluokan robottilinjan, jolla se käsittelee jopa 131-jalkaista loistojahtia.

Robottilinjalla se pyrkii lyhentämään tuotantoaikaa, parantamaan laatua ja karsimaan kustannuksia.

Italialaisessa omistuksessa oleva, pietarsaarelainen Nautor valmistaa Swan-huvijahteja. Pienimmät jahdit maksavat puoli miljoonaa euroa, uusin ja suurin 10–20 miljoonaa euroa.

Osakemarkkinoiden kova lasku, syyskuun 11., euron hinta ja sars-epidemia puhalsivat Nautorin liikevaihdon takaisin vuoden 2001 tasolle. Liikevaihto ei kasva tänäkään vuonna, vaikka tilauskanta on lähtenyt kasvuun.

– Liikevaihtomme reagoi puolentoista–kahden vuoden viiveellä taloussyklien käänteisiin, sanoo toimitusjohtaja Mikael Still.

Vuosina 2000–2002 liikevaihto kasvoi 30 prosenttia. Yhtiö yrittää sopeuttaa menojaan nykyiseen tilauskantaan vähentämällä työvoimaa.

Huhtikuun lopussa 350 yhtiön 500 suomalaisesta työntekijästä marssi ulos vastalauseena aikeelle irtisanoa 50 henkilöä.

Tuotantolinja koostuu kahdesta valmistettavan mallin molemmin puolin asennettavasta radasta ja kahdesta ABB:n teollisuusrobotista.

– Robottien pääasiallinen tehtävä on veneenvalmistuksen työkalujen tekeminen, Still sanoo.

Roboteista on hyötyä myös suurasiakkaiden suoranaisessa palvelussa, sillä niillä voidaan työstää yksilöllisesti räätälöitävät muutokset. Muutosten tekeminen käy roboteilla käsityötä nopeammin.

Konenäön avulla tietokoneohjatut robotit ovat erityisen hyödyllisiä muottien pinnoituksessa.

MAG:n takaa löytyy osaamista kahdesta tunnetusta entisestä suomalaisyrityksestä: RTS Roboticsista ja JOT Automationista.

RTS:n luopuessa Suomen-liiketoiminnoista toimiva johto, joka oli alun perin myynyt omat yrityksensä RTS:lle, osti ne ja piti konenäkö- sekä robottiohjauksen huippuosaamisen talossa.

Elektrobit Oyj:n ostaessa JOT Automationin ja karsiessa sen osia Teijo Fabritius toi ne MAG:iin.

Samaa osaamista yhtiö käyttää myös keveiden kappaleiden pakkauslinjoihin. Se on erikoistunut elintarvikkeiden pakkauslinjoihin.

MAG:n hallituksen muodostavat finanssiasioista vastaavan Teijo Fabritiuksen lisäksi, toimitusjohtaja Martti Kivelä ja teknologiajohtaja Mika Laitinen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    3. 3

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    4. 4

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    5. 5

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    6. 6

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    7. 7

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    8. 8

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    9. 9

      Luvut paljastavat isot erot – katso, miten suuren osan eläkkeestäsi maksat itse

    10. 10

      Tätä et näe tilinauhasta: Näin suuri osa palkastasi menee edeltäjiesi eläkkeisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    6. 6

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    7. 7

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    8. 8

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    9. 9

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    10. 10

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    11. Näytä lisää