Korttitalo ei huoju bittiaikana

Julkaistu:

Jyväskyläläinen korttitalo Karto Oy on pysynyt vakaana, vaikka tekstiviestit ja internet ovat yrittäneet horjuttaa perinteisten paperikorttien asemaa.

– Kun tekstiviestit tulivat, lähetettyjen postikorttien määrä notkahti, mutta nyt määrä kasvaa taas. Viime vuonna markkinat kasvoivat Postin tilastojen mukaan yli kolme prosenttia, toimitusjohtaja Unto Ahonen kertoo.

Karto on ollut Ahosen mukaan hyvässä kasvussa 1990-luvun alkupuolelta lähtien ja liikevaihto on kaksinkertaistunut. Viime vuonna yhtiö ylsi reilun viiden prosentin kasvuun, ja tänä vuonna kasvua kertyy Ahosen mukaan pari kolme prosenttia.

Vuonna 1971 perustettu Karto työllistää noin 80 ihmistä, ja sen liikevaihto oli viime vuonna 6,8 miljoonaa euroa. Yrityksen päätuotteita ovat Ahosen mukaan kortit "kehdosta hautaan".

Kortit jakautuvat kahteen pääryhmään: vakiokortteihin, kuten onnittelukortteihin, sekä sesonkikortteihin, joita ovat esimerkiksi joulu- ja ystävänpäiväkortit.

Vuosittain Karto myy noin 25–30 miljoonaa korttia. Niistä 60 prosenttia on vakiokortteja, loput sesonkikortteja.

Oman tuotannon osuus on 70 prosenttia. Kortteja hankitaan muun muassa Euroopasta, Yhdysvalloista, Kaukoidästä ja Australiasta.

– Oma tuotanto ei ole itsetarkoitus, vaan voimme myös ostaa valmista ja puolivalmista tilanteen mukaan, Ahonen kiteyttää.

Ahonen uskoo palvelun olevan avainasemassa korttikilpailussakin. Mallistoa on myös uudistettava jatkuvasti.

– Pitää olla notkea. Panostamme myös yrityksen sisäiseen notkeuteen, siihen, että prosessit toimivat, Ahonen sanoo.

Kevät ja alkukesä on korttitalolle yksi tärkeimmistä sesongeista.

– Volyymilla mitattuna joulu on selvästi suurin, kakkosena tulee ystävänpäivä, mutta äitienpäivä-, ylioppilas- ja valmistumiskorttien sesonki on lähes ystävänpäivän tasolla. Silloin myydään enemmän kaksiosaisia kortteja, joten euroja tulee enemmän, Ahonen kertoo.

Karto-konserniin kuuluvat Karto Oy:n lisäksi Suomen Adressipalvelu, Putinki-Tukku Oy ja Tallinnassa toimiva Karto-Eesti Oy. Lisäksi Karto on osakkaana Suomen Pokkaritukku Oy:ssä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      Metson ralli piti – Afarak kiisi puoli tuntia

    3. 3

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    6. 6

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    8. 8

      Kiina harkitsee avautuvansa lisää ulkomaisille sähköauton valmistajille

    9. 9

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    10. 10

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    3. 3

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    4. 4

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    7. 7

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    8. 8

      Fiva huolissaan kotitalouksien veloista – ja yleistyneestä asuntolainamuodosta

    9. 9

      Kommentti: Montako virkamiestä tarvitaan viemään läpi rautatieuudistus?

    10. 10

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Tulot jopa 5000 e/kk, mutta rahat eivät silti riitä – näin hyvätuloinen suistuu köyhyyteen

    7. 7

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    8. 8

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    9. 9

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    10. 10

      Töihin peruskoulupohjalta ja ilman kokemusta, palkka jopa liki 4 000 €/kk – töitä on taas tarjolla

    11. Näytä lisää