Pienten merkkien senttikisa

Julkaistu:

Nyt syntyy paljon pieniä vaatemerkkejä: nuoret tekijät luovat lyövät hynttyyt yhteen, laittavat lappuun oman leimansa ja toivovat, että kauppa alkaa käydä.

Malli kuvastaa uutta toimintatapaa. Nyt tehdään kavereiden kanssa yhdessä. Sanotaan ei organisaatiolle, byrokratialle, taloudellisille paineille ja päätetään asioista ihan itse.

Tiettyyn pisteeseen asti toiminta onnistuukin näin.

Monet uudet vaateyritykset ovat senttibisnestä: niiden liikevaihdot ovat hyvin vaatimattomia. Onnen kultamaana monelle yrittäjälle häämöttää Japani. Vienti vaatii kuitenkin paljon ponnistelua ja toimivaa tuotantoa.

Toisilla käy hyvä tuuri. Nimi lyö itsensä läpi ja alkaa näkyä julkisuudessa, Ivana Helsinki on jo vakiintunut, samoin Lustwear ja Hanna Sarén.

Taideteollisen korkeakoulun muotitaiteen professori Pirjo Hirvonen on seurannut ilmiötä läheltä.

– On todella hyvä, että näitä uusia yrityksiä tulee, koska nuorilla ei ole muuta väylää purkaa luovuuttaan ja tekemisen paloaan. Kaikki yritykset eivät kanna pitkälle, mutta kyllä tästä joukosta löytyy kansainvälistä menestystäkin.

Pienet merkit ovat hintavia isoihin verrattuina, käsityö ja pienet erät maksavat eikä kaikilla ole niihin varaa. Silti ne ovat tärkeitä edelläkävijöitä, joita isotkin seuraavat. Aina voi löytyä jotakin, joka liudennettuna sopii massatuotantoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    3. 3

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    4. 4

      Savo-Solar antoi tulosvaroituksen – osake putoaa

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Ekonomisti yllättyi: Näin paljon Suomessa palkitaan lapsia arvosanoista

    7. 7

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    8. 8

      Paisuvista talletuksista tuli ongelma Danskelle – ei halua suurimpien asiakkaidensa talletuksia

    9. 9

      Tätä et näe tilinauhasta: Näin suuri osa palkastasi menee edeltäjiesi eläkkeisiin

    10. 10

      Lahjuksia vai provokaatio? Venäjällä kuohuu Rosneftin ympärillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    3. 3

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    4. 4

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    5. 5

      Näkökulma: Sijoittajien hurja tuolitanssi – jäätkö sinä ilman tuolia, kun soitto sammuu?

    6. 6

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    7. 7

      Suomeen lentävä Air Berlin myy yhä matkoja konkurssista huolimatta – ”En suosittele ostamaan”

    8. 8

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    9. 9

      Tätä et näe tilinauhasta: Näin suuri osa palkastasi menee edeltäjiesi eläkkeisiin

    10. 10

      Paisuvista talletuksista tuli ongelma Danskelle – ei halua suurimpien asiakkaidensa talletuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    3. 3

      Älä korjaa Saksasta ostettua autoa omin päin – laissa erikoispiirre

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    6. 6

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    7. 7

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää