Landola-kitaroiden vaikeudet jatkuvat

Julkaistu:

Konkurssin jälkeentuotanto ei ole yltänyttavoitteeseen

Landola-kitaroiden tie jatkuu kivikkoisena. Nykyään Landoloita tekevä Audiosal on jäänyt alle puoleen tuotantotavoitteesta. Landola meni konkurssiin kymmenen vuotta sitten.

Toimitusjohtaja Erkki Noromiehen mukaan Audiosal tekee tänä vuonna 2 000–3 000 kitaraa. Toiminnan alussa vuonna 1995 yhtiö tavoitteli 6 000 kitaran vuosituotantoa.

Volyymitavoite ei ole toteutunut.

– Kilpailijoita on tullut lisää, ja ala on nykyään voimakkaasti kilpailtu, perustelee Noromies.

Liikevaihto on laskenut viime vuosina. Vuonna 1998 se oli 796 000 euroa, mutta vuonna 2001 enää 361 000 euroa. Vuoden 2002 tilinpäätöstietoja ei löydy kaupparekisteristä. Patentti- ja rekisterihallitus on karhunnut niitä aivan äskettäin.

Liikevaihto oli Noromiehen mukaan noin 400 000 euroa vuonna 2002. Noromiehen mukaan tuloskunto on kuitenkin parantunut hitaasti. Tappiota yhtiö ei ole tehnyt kaupparekisterin mukaan vuodesta 1997 lähtien.

Noromiehen mukaan Audiosal ei enää ensisijaisesti tavoittele volyymikasvua. Sen sijaan yhtiö on kehittänyt toiminnan hallintaa.

– Bisneksen hallinta on ollut vaikeampaa kuin kuvittelin, sanoo Noromies.

Hän on joutunut kiinnittämään huomiota esimerkiksi kustannusten kurissa pitämiseen. Sitä on parannettu esimerkiksi alihankintaa lisäämällä.

– Jos teet kaiken itse, tällaisessa tuotannossa on aika vaikea seurata kustannuksia. Tuote on niin haastava.

Audiosal osti aikanaan Landolan liiketoiminnan. Landola ajautui konkurssiin vuonna 1995. Ennen konkurssia yhtiö oli tehnyt sopimuksen kitaroiden viennistä USA:han. Vientikitarat olivat Peavey-merkkisiä. Rahkeet eivät kuitenkaan riittäneet, eikä kitaroiden laatu pysynyt hyvänä.

Audiosal vie tuotannostaan noin 70 prosenttia pääasiassa Eurooppaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    3. 3

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    4. 4

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    7. 7

      Kiky riisti sairaanhoitajalta vuoden kohokohdan – ”Voisinko viedä lapsen Sipilän portille ja selittää...”

    8. 8

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    9. 9

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    10. 10

      Suomalaisten talousluottamus huipussa – tätä se oikeasti tarkoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    8. 8

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    9. 9

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    10. 10

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    7. 7

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää