Rokkijuhlat alkavat ensi viikolla

Julkaistu:

Turun Down by the Laituri -festivaali (DBTL) avaa kesän rokkijuhlat ensi keskiviikkona. Aurajoen rannoille ja festivaaliklubeille sijoittuva DBTL kestää sunnuntaihin.

DBTL:n ensimmäinen järjestäjä, Pro Laituri -yhdistys ajautui konkurssiin yli puolen miljoonan euron veloista. Viime vuonna festivaalin järjesti Digitra, jonka osakekannan osti Raumanmeren juhannuksenkin taustalla vaikuttava sjoitus-, kehitys- ja rahoitusyhtiö Prionova.

Tänä vuonna Turun kaupunki tukee DBTL:ää 50 000 eurolla, ensi vuonna 40 000 eurolla ja seuraavana vuonna 30 000 eurolla. Viitenä viime vuonna tapahtuma on saanut kaupungin tukea yhteensä 399 550 euroa. Lisäksi tapahtumalla on kymmenen muuta sponsoria, esimerkiksi Lapin Kulta ja Lipton.

Ruissalossa rokataan heinäkuun toisena viikonloppuna vähän vähemmän kuin viime vuonna. Esiintyjiä on 45 viimevuotisen 51 sijasta. Lavalle nousevat muun muassa Rasmus, Zen Cafe ja Soul Captain Band.

Ruisrock kerää rahat lippu- ja myyntipaikkatuloista ja sponsorisopimuksista. Ruisrockin promoottorin, Tavastia-klubin ja Vantaan Festivaalien toimitusjohtajan Juhani Merimaan mukaan Ruisrockin sponsorit ovat TeliaSonera ja Koff, joiden osuus liikevaihdosta on noin seitsemän prosenttia. Lipputulojen tulisi kattaa noin kaksikolmasosaa tuloista.

Ruisrock on tuottanut voittoa kolme vuotta

Ruisrock on ollut voitollinen kolme vuotta. Liikevaihto on noin kaksi miljoonaa euroa. Aiemmin Ruisrock on tehnyt raskaita tappioita.

– Meitä on arvosteltu varman päälle pelaamisesta, mutta meidän on pakko tehdä niin. Tämä on yksityinen yritys, jonka täytyy tuottaa, Merimaa sanoo.

Seinäjoen Provinssirock sai tänä vuonna ensimmäisen kerran yli 20-vuotisen historiansa aikana tukea opetusministeriöltä. Tuen suuruus oli 10 000 euroa.

Provinssirock on kahden viikon kuluttua. Siellä esiintyvät muun muassa David Bowie ja kevään kohuyhtye, modernia discoa soittava newyorkilainen Scissor Sisters. Suomalainen HIM puolestaan käy kesän ainoalla Suomen-keikallaan Provinssissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    2. 2

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    3. 3

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    4. 4

      Jos haluat matkustaa varman päälle: ”Älä jättäydy yhden kortin varaan”

    5. 5

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    6. 6

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    7. 7

      Vastaliike Amazonille – eurooppalaiset toimijat yhdistävät voimansa

    8. 8

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    9. 9

      Autoliitto Lännen Medialle: Britannian tavoite on ”todella kunnianhimoinen”

    10. 10

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    5. 5

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    6. 6

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    7. 7

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    8. 8

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    9. 9

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    10. 10

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää