Nortelin takaraja tuli ja meni

Nortel Networks ei osaa edes arvioida, milloin se pystyy julkistamaan paikkansa pitävät ja tilintarkastetut tiedot viime vuosien tilinpäätöksistään. Yhtiö ei yltänyt viranomaisten sille antamaan keskiviikon takarajaan. Markkinat rankaisivat Nortelia armotta isolla kurssilaskulla.
Kanadalaisen telelaitevalmistaja Nortelin uusi pääjohtaja William Owens sanoi keskiviikkona, ettei yhtiö julkista päättyneen toisen neljänneksensä tietoja ennen kuin edellisten vuosien sykeröt on luotettavasti selvitetty.

Viimeksi Nortel kertoi päättyneen neljänneksensä tietoja huhtikuun 28. päivänä, jolloin yhtiö antoi potkut pääjohtaja Frank Dunnille. Tilintarkastajat eivät kuitenkaan suostuneet allekirjoittamaan yhtiön ilmoitusta.

Ratsupoliisi King jäljittää Nortelia

Nortel pyristelee sekä Yhdysvaltain että Kanadan pörssivalvojien ristitulessa. Lisäksi yhtiö joutuu vastaamaan amerikkalaisten sijoittajiensa nostamista rikossyytteistä leivättömän pöydän ääressä Teksasissa.

Suomalaista rikospoliisia vastaava Kanadan kuninkaallinen ratsupoliisi perkaa myös Nortelin asioita selvittääkseen, onko epäselvyyksissä rikossyytteen aineksia.

Punatakkiset ratsupoliisit tunnetaan Suomessa lähinnä ratsupoliisi Kingin sarjakuvahahmosta. Tosiasiassa kuninkaallinen ratsupoliisi on sekoitus rikos- ja suojelupoliisia, ja sillä on Kanadassa laajat toimivaltuudet muun muassa talousrikollisia ja terroristeja vastaan.

Kurssi jatkoi syöksykierrettä

Keskiviikkona Nortelin osakkeen kurssi romahti New Yorkissa 25 senttiä eli kuusi prosenttia 3,83 Yhdysvaltain dollariin.

Bloombergin mukaan analyytikot ja sijoittajat pitävät Nortelin myöhästelyä suurena pettymyksenä.

- Edes kassavirtanumeroiden julkistaminen olisi ollut toivottavaa, erä analyytikko harmitteli.

Nortel on värvännyt apuvoimia vanhojen tulostietojensa tarkistamiseen tilintarkastusyhteisö Ernst & Young LLP:lta. Yhtiön alkuperäinen tilintarkastaja on Deloitte & Touche LLP.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin elää autotehtaan nostama Uusikaupunki – kerrostalon kaikki asunnot myytiin kolmessa päivässä

    2. 2

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Raija Tapion huima urakehitys: Laboratoriohoitajasta lääkärikeskuksen toimitusjohtajaksi

    7. 7

      Uber siirtää robottiautonsa talliin Yhdysvalloissa kolarin takia

    8. 8

      Vertailu paljasti Suomen maksuhäiriöisimmät kunnat ja postinumerot

    9. 9

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    10. 10

      Valtaosa maksaa entistä suurempia osinkoja – analyytikko nostaa esiin 3 kiinnostavaa pörssiyhtiötä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Näin elää autotehtaan nostama Uusikaupunki – kerrostalon kaikki asunnot myytiin kolmessa päivässä

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    5. 5

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    6. 6

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    7. 7

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    8. 8

      Nobel-voittaja Holmströmin mukaan palkkapuhe ymmärretään väärin: ”Ei kukaan sano, että palkkoja alennetaan”

    9. 9

      Uber siirtää robottiautonsa talliin Yhdysvalloissa kolarin takia

    10. 10

      Saksalaispankki teki sen taas – siirsi vahingossa rahaa yli 5 miljardia euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    7. 7

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    8. 8

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    9. 9

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    10. 10

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    11. Näytä lisää