Benefon jäljestää koiria

Julkaistu:

Salolainen paikannusteknologiaa tuottava Benefon ja Tracker - Pointer Solutions ovat sopineet Benefonin valmistamien eläinpaikannukseen soveltuvien paikannuslaitteiden kaupasta tälle vuodelle.

Tilauksen arvoa ei julkaista, mutta se on Benefonin mukaan merkittävä ja sisältää Pointer koira-GPS -ratkaisuun toimitettavia paikannuslaitteita.

Pointer koira-GPS on metsästykseen suunnattu paikannusratkaisu, joka on kehitetty Benefonin ja Tracker - Pointer Solutionsin yhteistyönä. Sovellus koostuu kannettavasta paikannuslaitteesta metsästäjälle ja koiran valjaista, joissa on myös paikannuslaite.

Metsästäjä voi ratkaisun avulla seurata ja paikantaa koiransa. Tämä toiminto edesauttaa koiran löytymistä ja riistan paikantamista, sillä metsästäjä voi myös kuunnella laitteen avulla, mitä koiran ympärillä tapahtuu, Benefon hahmottaa.

Kauppa on jatkoa viime vuonna solmitulle monivuotiselle yhteistyösopimukselle koskien Benefonin laitteiden valmistamista ja toimittamista Tracker - Pointer Solutionsille.

"Metsästysratkaisumme kysyntä on kasvanut viime aikoina kansainvälisen tunnettuvuuden lisäännyttyä ja yhteydenottoja on tullut yhä useammasta maasta. Laajennamme tämän vuoden aikana myyntiämme myös Keski-Eurooppaan", mainitsee Tracker - Pointer Solutionsin toimitusjohtaja Samuli Vanhala.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    2. 2

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    5. 5

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    6. 6

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    9. 9

      Ilmainen porno palaa televisioon

    10. 10

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    8. 8

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    11. Näytä lisää