Nasdaq vetää Helsinkiä perässään

Julkaistu:

Osakekurssit ovat menneen viikon aikana petranneet tasoaan Helsingissä vajaat kaksi prosenttia. Vetoapu on tullut rapakon takaa Nasdaqista, joka on noussut kuluneen viikon jokaisena päivänä.

Nasdaq on yltänyt tasaiseen päivittäiseen nousuun, kun sijoittajat palaavat joukkovelkakirjoista halventuneille osakemarkkinoille. Tämän viikon aikana Nasdaq on petrannut tasoaan 1,3 prosenttia, vaikka maanantaina Yhdysvaltain pörssi vietti vapaapäivää.

Al-Qaida -terrorijärjestön solujäsenet iskevät nyt rankimmin Saudi-Arabian öljynvientipolitiikkaa ja tietysti ökyrikasta kuningashuonetta vastaan. Tekno-osakkeet eivät ole yli 40 dollarin barrelihinnoista vielä huolissaan, vetäähän piirimyynti maailmanlaajuisesti erittäin hyvin.

USA:n talous vahvassavedossa

Uusimman raportin mukaan maailman puolijohdevalmistajien keskimääräinen tuotantokapasiteetti liitelee kolmen vuoden huippulukemissaan, ja tammi-maaliskuun aikana kapasiteetista oli käytössä keskimäärin 93,4 prosenttia.

Maailmanlaajuisen piirimyynnin ennustetaan kasvavan 28,4 prosenttia ennätykselliseen 213,6 miljardiin dollariin tänä vuonna.

Yhdysvaltain kansantaloudesta kaksi kolmannesta makaa yksityisen kulutuksen varassa. Siksi hyvät talousluvut riemastuttavat mitä tahansa kansainvälistä kauppaa käyvää maata.

Yhdysvaltain tarkistettu bruttokansantuote kasvoi 4,4 prosenttia ensimmäisellä neljänneksellä ennustetun 4,2:n sijaan. Tuotantoindeksi nousi 62,8:aan, kun analyytikot olivat ennustaneet 61,5:n tasoa.

Piippoa eikuunneltu

Helsingin pörssin yleisindeksi ja HexTech petrasivat viikossa tasoaan 1,8 prosenttia, vaikka indeksit piirsivät pörssiruudulle kaksikyttyräisen kamelin selkäsilhuetin. Hex25-indeksi tyytyi katsausjaksolla 1,4 prosentin nousuun.

Nasdaq-piristysruiske näkyy voimakkaimmin ylimyydyissä osakkeissa. Esimerkiksi Aldata Solutions on kiivennyt yläviistoon 4,5 prosenttia viikossa ja Elisa 2,3.

Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteq Networkin liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa 20 prosenttia 618,5 miljoonaan euroon ja tulos 2,2-kertaistui 10,1 miljoonaan. IFRS-tiliraportointi petrasi voittoa 0,5 miljoonaa euroa.

Elcoteqin kasvun taustalla ovat erityisesti suotuisat markkinasuhdanteet USA:ssa sekä Euroopassa. Kilpailukykyisenä säilyäkseen Elcoteq siirtää toimintojaan sinne, missä se kannattaa. Alkuvuonna 170 henkilöä irtisanottiin Espoon tehtaalla, ja tuotanto siirretään Tallinnan tehtaalle.

Tästähän Antti Piippo varoitti jo aiemmin mediassa, ja ilmeisesti hänen mielipiteitään ei ole virkamiestasolla kuunneltu ajoissa.<c>Sohlbergit rahastivat Perloksella

G.W. Sohlberg myi Perloksesta siivun markkinoille maanantaina. Sukuyhtiö omistaa silti Perloksesta vielä 31,88 prosentin osuuden osake- ja äänimäärästä. Sohlbergien onni ja kultakaivos oli kännykkäteollisuus, johon Perloksen voimavarat aikoinaan sijoitettiin.

Nyt suku etsii aktiivisesti toista kivijalkaa, sillä kännykkäbisnes on herkkää sukuyhtiöllekin. Sopisikohan suvulle pääomasijoittaminen nuoriin teknoyrityksiin Suomessa?

Nokian osake on hyppinyt edestakaisin, mutta silti osake tuntuu olevan laskutrendissä. Yhtiötä lyövät ahneet lakimiehet joukkokanteineen ja simpukkakännykät etenkin Aasiassa. Puhelinmallien tuore hinta-ale on piristänyt myyntiä tuntuvasti, toivottavasti ei liikaa katteiden kustannuksella.

Brittiläisen Canalys-tutkimusyhtiön mukaan Nokia osuus maailmanlaajuisesta kämmentietokoneiden myynnistä nousi 28,2 prosenttiin. Vastaavana aikana viime vuonna osuus oli 21,5 prosenttia. PalmOne hiipui vastaavasti 26 prosentista 16,8:aan.

Suomi-USA nyt 1–1. Odotellaan vielä hetki, kunhan Nokia lanseeraa vielä muutaman design-älysimpukkakännykän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    6. 6

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    7. 7

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    8. 8

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    9. 9

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    10. 10

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    6. 6

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    7. 7

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    8. 8

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    9. 9

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    10. 10

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää