Matalasuhdanne puree kouluttajia

Julkaistu:

Koulutuksesta säästetään ensimmäisenä

”Koulutusmarkkinat ovat viimeisen kolmen vuoden aikana menneet aika tasaiseen tahtiin alaspäin useita kymmeniä prosentteja, mutta onneksi tämän kevään aikana on ollut näkyvissä koulutusmarkkinoiden elpymistä”, Telewaren hallituksen puheenjohtaja Marja-Leena Kraemer kertoo.

Koulutusalan yritysten katteita syövät kouluttajat, jotka yrittävät painaa hintoja alas myymällä koulutusta alle omien kustannusten. Myös Telewarella ollaan samaan mieltä. ”Valitettavasti on. Enemmän kuin yksi”, Kraemer tietää.

Tarjonta ylittää kysynnän kolminkertaisesti?

Pitkään alalla toiminut koulutusyritys Tieturi kertoi pari viikkoa sitten, että Suomessa koulutustarjonta ylittää tällä hetkellä kysynnän noin kolminkertaisesti.

FCS Partnersin toimitusjohtaja Sanna Varpukari-Anttila ei yhdy Tieturin toimitusjohtajan mielipiteeseen koulutuksen ylitarjonnasta. ”Ei tämä missään tapauksessa kuvaa koko markkinoiden tilaa”, Varpukari-Anttila vakuuttaa.

Tieturin tilanteeseen nykymenolla on ollut vaikutusta. Tieturi on keventämässä organisaatiorakennettaan yhdistämällä itsensä emoyhtiö Solariniin. Organisaatiomuutoksiin liittyvien seikkojen takia Tieturi oli asetettava pari viikkoa sitten vapaaehtoiseen selvitystilaan.

Organisaatiomuutoksen kerrotaan tuovan kustannussäästöjä taloushallintoon. Henkilöstökuluissa yhtiö uskoo keräävänsä puolen miljoonan euron säästöt. Tieturin maaliskuussa päättyneen tilikauden käyttökate oli 300 000 euroa ja tulos tappiollinen 800 000 euroa.

Koulutusprojektit pitenevät

Telewaren Marja-Leena Kraemerin mukaan yritykset ovat nyt hyvin tarkkaan fokusoineet koulutushankintojaan ja haluavat entistä useammin laatutakuun oppimistuloksista.

Koulutusta ostavia kiinnostavat myös aikaisempaa pidempiaikaiset yhteistyösopimukset. ”Ennen projektit olivat puolesta vuodesta vuoteen, nyt vuodesta kolmeen vuoteen”, Kraemer laskee.

Kraemer kieltää epäillyt, joiden mukaan Telewaren bisnes olisi jatkossa liikaa yhden kortin varassa.

”Varmasti yhteistyömme IBM:n kanssa on yksi suurimpia alan yhteistyösopimuksia Suomessa ja kyseinen asiakas on Telewaren kolmen suurimman joukossa, mutta ei suurin. Pitkän linjan yrittäjinä emme laske toimintaamme yhden organisaation varaan”, Marja-Leena Kraemer vakuuttaa.

Telewaren toukokuun lopussa päättynyt tilikauden tulos menee alustavan tiedon mukaan yli viime vuoden 132000 euron. Tarkat tiedot päättyneeltä tilikaudelta saadaan kesällä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    3. 3

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    4. 4

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    5. 5

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    6. 6

      Joka kolmas nuori asuntovelkainen ei tiedä oman lainansa keskeistä lukua

    7. 7

      ”Miksi kotitalous ei saisi hyötyä asuntojen hintojen noususta?” – Nordea vastustaa lainakaton kiristyksiä

    8. 8

      Saksalaisoikeus päätti: Sony saattaa sittenkin loukata suomalaisen SSH:n patenttia

    9. 9

      Ruotsin talouskasvu hidastui ja jäi odotuksista

    10. 10

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    3. 3

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    4. 4

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    5. 5

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    6. 6

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    7. 7

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    8. 8

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    9. 9

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    10. 10

      Joka kolmas nuori asuntovelkainen ei tiedä oman lainansa keskeistä lukua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää