Digitelevision taajuuksia sovitetaan mobiililaitteisiin

Julkaistu:

Kansainvälisen televiestintäliiton ITUn järjestämässä alueellisessa radioviestintäkonferenssissa päästiin sopimukseen niistä teknisistä perusteista, joiden pohjalta digitaaliselle televisiolle laadittava taajuuksien käytön suunnitelma luonnostellaan.

Valmisteilla olevasta taajuussuunnitelmasta on tulossa erittäin joustava, Viestintävirasto tiedottaa.

Tämä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että taajuuksia voidaan käyttää myös niin sanottuihin ip-datacast-lähetyksiin eli videosisällön lähettämiseen kannettaviin, kännykkätyyppisiin vastaanottimiin.

Taajuussuunnitelman luonnos on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2006 konferenssiin mennessä.

Konferenssin ensimmäisessä osuudessa viime viikolla Suomea edusti Viestintäviraston vetämä delegaatio, jossa oli mukana Digitan, Nokian ja Yleisradion edustajia. Konferenssin seuraava osuus on tarkoitus pitää touko-kesäkuussa 2006.

Mukana 120 valtiota

Konferenssiin osallistuvat kaikki Euroopan, Afrikan ja Lähi-idän maat sekä Iran; kaikkiaan 120 valtiota.

Tarkoitus on laatia digitaaliselle televisiolle ja digitaaliselle radiolle taajuuksien käytön sopimus ja suunnitelma.

Uusi sopimus korvaa television osalta nyt käytössä olevat Euroopan, Afrikan ja arabimaiden aiemmat sopimukset sekä digitaalisen radion osalta Euroopan maiden sopimuksen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Pörssiin pyrkivän Silmäaseman markkina-arvo selvisi

    5. 5

      Positiivisen tulosvaroituksen antanut Lehto kovassa vauhdissa pörssissä

    6. 6

      G7-kokous alkaa tänään – Trumpille luvassa epämiellyttäviä keskusteluja

    7. 7

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    8. 8

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    9. 9

      Suomi ja Venäjän sopuun – lentoja Helsingin ja Moskovan välillä voidaan lisätä

    10. 10

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    5. 5

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    8. 8

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    9. 9

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    10. 10

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää