Suomalainen kilpailukyky vaatiiseisahtuneisuuden lopettamista

Julkaistu:

Moni huokasi helpotuksesta ja moni kauhusta, kun Suomi putosi sveitsiläisen IMD:n arvioissa kilpailukyvyn suhteen 3. sijalta 8. sijalle. Oikein tai väärin, mutta joka tapauksessa koko kansakuntaa ajatellen 3. sija on ollut liian korkea. Ei kansakunta voi olla kilpailukyvyn suhteen pronssisijalla, jos sen

– työttömyys on EU-maiden korkeimpia,

– eläkkeelle siirtymisajat ovat maailman matalimpia,

– työikäisten hyötysuhde on erittäin heikko (tällä hetkellähän työikäisistä alle kaksi kolmannesta on työsuhteessa),

– yrittäjien määrä on huomattavasti alle EU:n keskitason,

– koulutettujen henkilöiden ostovoima on EU-maiden heikoimpia,

– niin sanotut yleiskustannukset eli julkishallinto on maailman kalleimpia.

Kokonaisuudessaanhan Oy Suomi Ab oli monessa suhteessa menestystarina 1990-luvulla. Esimerkiksi monet suuryritykset ovat kehittyneet todella jättiaskelin, kansainvälistyminen on ollut todella mittavaa, taseet on saatu kuntoon, erikoistuminen on ollut todella vahvaa. Mutta monessa suhteessa kansakunnan henkinen kehitys on pysähtynyt melko täysin.

Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että työttömyyden kehitys on todella avutonta siitäkin huolimatta, että jokaisella hallituksella eräänä päätavoitteena on ollut työttömyyden vähentäminen. Todellinen työttömyyshän on jatkuvasti tasolla 400 000 yksilöä, vaikka viralliset luvut ovat huomattavasti kauniimpia. Yrittäjien määrä on noussut 1980- ja 90-luvun vaihteesta noin viisi prosenttia. Saavutus sekin runsaan kymmenen vuoden työllä laman jälkeen, mutta se ei vastaa läheskään niitä tarpeita, mitä kansakunnan kehitys vaatisi. Ja työikäisten hyötysuhteen suunta on selvästi laskeva.

Mitkä sitten ovat olleet pääsyyt henkisen kehityksen pysähtymiseen?

Olemmeko ruvenneet todella itsekin uskomaan vahvaan kilpailukykyymme, kun kansainväliset instituutiotkin niin arvioivat? Vai onko niin, että hyvinvointiyhteiskunnan jarrumekanismit alkavat olla jo niin vahvat, että tarvittavien muutosten aikaansaaminen on erittäin vaikeaa? Itse uskon jälkimmäiseen erittäin vahvasti. Otan pari esimerkkiä.

On ensiksikin muistettava, että työttömyys kohdistuu valtaosalta alhaisen koulutustason ja ammattitaidon ryhmiin. Ja syyhän on hyvin selvä: näillä alueilla työn hinta on menettänyt kilpailukykynsä eli kokonaispalkkakustannukset ovat liian korkeat siihen työn arvoon nähden, mitä kyseiset yksilöt pystyvät antamaan. Ja mitkä ovat syyt tähän tilanteeseen?

Yhden pääsyistä muodostavat keskitetyt palkkaratkaisut, jotka solidaarisuussyistä ovat kohottaneet jatkuvasti matalan palkkatason työn hintaa nopeammin kuin korkean palkkatason työn hintaa. Ja nyt kun ollaan jälleen aloittamassa keskusteluja keskitetystä tuloratkaisuista ja kun pääministeri uskalsi ottaa kantaa tähän kysymykseen, niin siitäkös nousi meteli, kuinka pääministeri uskalsi tulla työmarkkinajärjestöjen reviirille eli kuinka pääministeri uskaltaa ottaa kantaa työttömyyteen vaikuttaviin tekijöihin. Työmarkkinajärjestöillehän asia on varsin helppo, veronmaksajat kun maksavat työttömyyden hinnan.

Yrittäjäjärjestöt ovat yrittäneet ajaa voimakkaasti eteenpäin matalapalkkaisten sosiaaliturvamaksujen alentamista, jotta kyseisten henkilöiden nettopalkat eivät heikkenisi. Mutta asia on edennyt luvattoman hitaasti, ja lopulliset ratkaisut tulevat olemaan ilmeisesti lähes mitäänsanomattomia. Mutta eihän yrittäjäjärjestöjä tarvitse kuunnella kovin vakavasti, koska ne eivät ole virallisia työmarkkinajärjestöjä. Aika irvokas tilanne.

Valtaosa työpaikoista syntyy tulevina vuosina juuri yrittäjien toimesta.

Otan toisen esimerkin hyvinvointiyhteiskunnan jarrumekanismeista. Viime aikoina on esitetty hyvin voimakkaasti mielipiteitä niin sanotusta irtisanomissuojan vahvistamisesta, koska on tehty runsaasti irtisanomisia Kiina-ilmiön, globalisoitumisen ynnä muiden johdosta. Mielipiteet ovat luonnollisesti aiheellisia. Mutta pitäisi uskaltaa kysyä myös työttömyyden takia, voitaisiinko irtisanomissuojaa heikentää. On muistettava koko ajan, että päätyöllistäjiä lähivuosina ovat pk-yrittäjät. Ja jokaiselle pienyrittäjälle ensimmäisen, toisen, kolmannen henkilön palkkaaminen on riskikysymys. Jos hän epäonnistuu uuden henkilön valinnassa, mikä on sen hinta. Nyt yrittäjä tekee kaikkensa, jotta hän ei joudu palkkaamaan uusia henkilöitä. Eli kysymys on, kuinka tätä palkkaamisen kynnystä voitaisiin alentaa. Voitaisiinko irtisanomissuojaa alentaa ja vastaavasti yhteiskunnan suojaa vahvistaa, jotta yksilön turva ei heikkenisi?

Usein esitetään vertailuja siitä, että eivät irtisanomissuojat ole kansainvälisesti ottaen kovinkaan tiukkoja. Eivät olekaan. Mutta vastaavasti voitaisiin kysyä, kuinka monessa maassa vielä nyt on kymmeniätuhansia yrittäjiä 1990-luvun laman jälkeisissä hirttonuorissa. Eli yrittäjien riskinottokyvykkyys on heikohko, koska jokainen yrittäjä tietää, mikä on Oy Suomi Ab:ssä yrittäjän kohtalo epäonnistumisen seurauksena.

Eli yhteenvetona voidaan todeta, että henkisen seisahtuneisuuden tilasta on päästävä. On uskallettava etsiä uusia rohkeita ratkaisuja, uusia todellisia muutoksia, jotta todella olisimme kilpailukyvyltämme palkintosijoilla koko maailmassa. Vain se takaa työllisyyden ja hyvinvoinnin Oy Suomi Ab:ssä. Ja sitähän me kaikki haluamme.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Kiinalle toinen luottoluokituksen pudotus – paisuva velka lisännyt riskejä

    6. 6

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    7. 7

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    8. 8

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    9. 9

      Säästäjän kannattaa nyt olla tarkkana: moni säästötili tuottaa jo määräaikaista talletusta paremmin

    10. 10

      Ruotsin suurin ammattiliitto aikoo jättää Nordean

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    6. 6

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    7. 7

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    8. 8

      Tikkurila antoi toimitusjohtajalleen lähtöpassit

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    11. Näytä lisää