Jättiläinen jaomatunto

Julkaistu:

Monikansallinen yritysjätti on aika monessa suomalaistaloudessakin kuin kotonaan. Se majailee jääkaapissa, pönöttää hammasharjan vieressä kylpyhuoneen hyllyllä ja nojaa tuttavallisesti pesukoneeseen. Se asettuu aamiaispöytään, käy lounasseuraksi ja tulee vielä iltateellekin.

Miksi lepertelen Unileveristä kuin elävästä olennosta? Ja miksi väitän yrityksen eikä sen brändien tulevan meille tai teille?

Koska Unileverin mukaan minä haluan entistä tarkemmin tietää, kuka valmisti levitteeni, millaisen yrityksen arvoja on pakattu pussikeittooni ja miten pakasteruokani tuotanto on vaikuttanut ympäristöön.

Näinä viikkoina maailman toiseksi suurimman kulutustavarayhtiön tytäryhtiöt ympäri maailman tekevät omilla markkinoillaan tutuksi uutta strategiaa. Tuhansien yksittäisten brändiensä taustalle tähän asti jättäytynyt yhtiö alkaa ensi kuun alussa painaa näyttävästi uuden logonsa jokaisen tuotteensa pakkaukseen.

– Meillä ei ole mitään syytä piiloutua kuluttajalta. Tuotteemme ja niiden valmistus kestävät päivänvalon, totesi uutta linjausta suomalaistoimittajille esitellyt Suomen Unileverin toimitusjohtaja Leena Saarinen.

Muutos ulottuu myös liiketoiminta-alueista vastaavien yhtiöiden nimiin, joista jokainen vastedes julistaa Unilever-liitostaan.

Unilever julistaa olevansa ”jättiläinen, jolla on omatunto”. Sen sloganeissa vastuullisesta yrityskansalaisuudesta korostuvat kestävä kehitys, oikeudenmukaisuus ja ympäristön säästäminen. Tärkeitä asioita, kun ottaa huomioon, että Unilever ostaa tuotantoaan varten muun muassa reilun neljänneksen maailman pinaattituotannosta, 13 prosenttia hernesadosta ja seitsemän prosenttia tomaattiviljelmien annista.

Uudessa, vuoteen 2010 ulottuvassa kasvustrategiassa tärkeällä sijalla on tiivis yhteistyö yritystä ympäröivän maailman kanssa.

Linjaukseen sisältyy riski. Petosten, kartellien, tilinpäätöskaunistelujen ja ympäristökatastrofien maailmassa puhtaan omantunnon vaaliminen käy kokopäivätyöstä. Erilaiset yhden asian liikkeet kuopivat maata löytääkseen minkä tahansa heikon kohdan, josta voi nostaa äläkän.

Esimerkistä käyvät geenimuunnellut raaka-aineet. Unilever ei niitä käytä Euroopan markkinoille tulevissa tuotteissaan, koska kuluttajat niin toivovat. Jos muitten raaka-aineiden saanti tyrehtyy, on toivekäytöksestä kuitenkin luovuttava.

Mutta Unilever lupaa pitää kuluttajat ajan tasalla muutoksista. Ei ihan huono lupaus sekään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      G7-kokous alkaa tänään – Trumpille luvassa epämiellyttäviä keskusteluja

    3. 3

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Työttömyys laski viime vuonna, mutta pitkäaikaistyöttömyys piinaa edelleen

    6. 6

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    7. 7

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    8. 8

      Fortum myy puolalaisen kaasunjakelu­yhtiönsä

    9. 9

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    10. 10

      S&P-osakeindeksi kiri jälleen uuteen ennätykseen Yhdysvalloissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    8. 8

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    9. 9

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    10. 10

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää