Isot puolueet kinaavatyhä veropaketista

Julkaistu:

Pohjola uhkaavetää sijoitukset suomalaisista pörssiyhtiöistä

Isot puolueet ovat yhä erimielisiä hallituksen veropaketin sisällöstä, vaikka sitä viilattiin äsken. Sdp:n mielestä pakettiin ei enää pidä puuttua. Keskusta on valmis tekemään vielä muutoksia. Kokoomus sen sijaan vastustaa jyrkästi verouudistusta.

Keskustelulle antaa uutta pontta tiistain Keskisuomalaisen haastattelu, jossa vakuutusyhtiö Pohjolan toimitusjohtaja Eero Heliövaara uhkaa vetää sijoitukset pörssiyhtiöistä pois verouudistuksen takia.

Heliövaaran mielestä Pohjolalle ei ole enää pyhää pitää pääomiaan Suomessa. Hänen mukaansa Pohjola voi siirtää ne sellaiseen EU-maahan, missä omistajien verotus on lievää.

Heliövaara on suivaantunut erityisesti siihen, että osingot menevät verolle. Hän nimittää näpertelyksi niitä lievennyksiä, joita hallitus teki verouudistukseen äskettäin.

Hallitus päätti, että yritysten myyntivoitoista ei enää peritä veroa, jos veropaketti menee nykymuodossaan läpi eduskunnassa. Lisäksi varallisuusvero alenee.

Backman jyrkkänä

Sosiaalidemokraattien ryhmäjohtaja Jouni Backman torjuu jyrkästi ajatuksen, että veropakettia muutettaisiin vielä eduskunnassa. Hän nimittää Heliövaaran mielipiteitä ulkoparlamentaariseksi vaikuttamiseksi.

Backmanin mukaan keskustelussa on unohtunut ulkopuolinen maailma eli se, minkä takia uudistusta tehdään. Pörssiyhtiöiden osinkojen verottaminen on muualla yleistä.

– Mihinkähän maahan hän on menossa? kysyy Backman.

Backman ei usko, että institutionaaliset sijoittajat vetävät sijoituksia Suomesta veropaketin takia.

– Aina löytyy joku maa, joka on edullisempi.

Kalli viilaisi pakettia

Myöskään keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli ei usko, että isot sijoittajat ryhtyvät vetämään rahojaan pois suomalaisista pörssiyhtiöistä.

Hän viittaa juuri niihin lievennyksiin, joita Heliövaara nimittää näpertelyksi. Kalli lupaa kuitenkin, että veropakettia voidaan vielä muuttaa.

– Eduskuntakäsittelyn aikana on syytä selvittää kipukohtia uudelleen, toteaa Kalli.

Hän ei kuitenkaan lämpene sille, että osingot säästyvät jatkossa veroilta.

– Euroopassa ei ole kovin monta sellaista maata, jossa osinkoja ei ole pantu verolle. Mahdollisuutta olla vanhassa järjestelmässä ei ole.

Kokoomukselta heltiää tukea Heliövaaran näkemyksille.

– Heliövaaran puheenvuoro kertoo niistä kiistattomista virheistä ja ongelmista, joita yritysverotusuudistuksen sisältyy. Kokoomus ei hyväksy hallituksen esitystä, sanoo kokoomuksen ryhmäjohtaja Ben Zyskowicz.

Näillä näkymin niin sanottu yritysveron hyvitysjärjestelmä loppuu ensi vuoden alussa. Verokarhu vähentää jatkossa 30 prosenttia pörssiyhtiöiden maksamista osingoista ja vie loppumäärästä veroa 28 prosenttia. Pörssiyhtiöiden jakamista osingoista ei ole aiemmin tarvinnut maksaa veroa.

Lisäksi yhteisövero putoaa 29 prosentista 26 prosenttiin, ja yksi henkilö voi nostaa verottomia osinkoja listaamattomista yrityksistä enintään 90 000 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    4. 4

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    5. 5

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    6. 6

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    7. 7

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    8. 8

      Solidium pyrkii ostamaan noin 10 prosentin osuuden – Konecranesista se osti vain 3

    9. 9

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    10. 10

      HUS:n historian suurin sairaalahanke maksaa 280 miljoonaa – rakentajaksi SRV

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    5. 5

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    6. 6

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    9. 9

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    10. 10

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää