Valtionyhtiöiden ohjauksen keskittäminen aikataulussa

Valtionyhtiöiden omistajaohjauksen keskittäminen etenee suunnitellussa aikataulussa, mutta vaiheittaisesti, kertoo kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.). Käytännössä prosessi on kaksivaiheinen. Talouspoliittisessa ministeriövaliokunnassa käsitellään parin viikon päästä virkamiespohjaisen, KTM:n isännöimän johtoryhmän kokoamista.

– Tiistaiaamuna käsiteltiin linjapaperia talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa ja valiokunta palaa asiaan kahden viikon päästä. Sitten vasta tehdään lopulliset ratkaisut paperin pohjalta, Pekkarinen sanoi Valtion yhtiöomistus 2003 -kirjan julkistamistilaisuudessa.

Tämän vuoden aikana perustettava johtoryhmä pohtii ohjauksen keskittämistä yhteen ministeriöön, kun nyt valtioon kytköksissä olevia yhtiöitä paimentavat kaikkiaan yhdeksän ministeriön edustajat.

Lopullinen päätös ohjausyksiköstä ja muun muassa ministerien vastuujaosta tehdään Pekkarisen lupauksen mukaan tällä vaalikaudella, viimeistään vuoden 2007 alkupuolella.

Käytännössä esillä ohjausyksiköiksi ovat olleet valtioneuvoston kanslia, valtiovarainministeriö sekä kauppa- ja teollisuusministeriö. Ratkaisu jää hallituksen harteille.

“Heliövaaran lausuntoei harkittu”

Mauri Pekkarinen ei pidä ”harkittuna” Pohjola-Yhtymän toimitusjohtajan Eero Heliövaaran uhkausta, että yhtiö saattaa siirtää sijoituspääomansa ulkomaille. Heliövaaran mukaan tähän voi olla tarvetta, jos hallituksen esittämä osinkojen ketjuverotus toteutuu yritysverouudistuksessa.

Pekkarinen myöntää kuitenkin lain valmistelussakin olevan korjattavaa.

– Minulla ei ole edellytyksiä arvioida ketjuverotuksen osalta, löytyykö sieltä aivan kohtuuttomia ongelmakohtia. Voi olla, että Heliövaara on löytänyt sellaisia, joita minä en tällä hetkellä tiedä, Pekkarinen sanoi.

Yksityistämisen ajajana tunnettu Pekkarinen toisti kantansa, että hallitus on hakemassa eduskunnalta lisävaltuuksia valtionyhtiöiden myyntiin kesälomakauden jälkeen.

– Mahdollista on, että eduskunnalta haetaan useamman yrityksen kohdalle lisävaltuuksia joskus myöhemmin syksyllä, Pekkarinen sanoi.

Tänä keväänä valtio on myynyt kahdeksan prosenttia Sammosta Varmalle. Seuraavina myyntikohteina on väläytelty julkisuudessa sekä loppua Sampo-siivua, johon on myyntivaltuudet että kiinteistöyhtiö Spondaa, josta valtio omistaa puolet.

Valtion omistuksen arvo pörssiyhtiöissä oli vuodenvaihteessa 13,1 miljardia euroa eli kahdeksan prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Valtiolla on omistuksia kaikkiaan kymmenessä pörssiyhtiössä ja noin 40 muussa yhtiössä.

Osinkotuloja valtio kerää tänä vuonna 815 miljoonaa euroa. Edellisvuodesta osinkotuloissa oli lisäystä noin kolmannes.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    5. 5

      Sotkamo Silverillä reipas pomppu pörssissä

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    8. 8

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    9. 9

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    10. 10

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    4. 4

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    5. 5

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    6. 6

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    7. 7

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    8. 8

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    9. 9

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    10. 10

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää