Lemminkäinen sai Nokian Renkaidentehdasurakan Pietarin kupeesta

Julkaistu:

Rengasvalmistaja Nokian Renkaat ja Lemminkäinen-konserniin kuuluva Lemcon ovat tehneet urakkasopimuksen Pietarin lähistölle Vsevolozhskiin rakennettavasta rengastehtaasta. Sopimuksen arvo on noin 21 miljoonaa euroa.

Uuden tehdaskiinteistön maarakennustyöt alkoivat toukokuun alussa.

Tehtaan ensimmäisen vaiheen on määrä valmistua ensi vuonna. Nokian Renkaat investoi hankkeeseen tänä ja ensi vuonna yhteensä noin 52 miljoonaa euroa.

Nokian Renkaiden täysin omistaman tehtaan tuotanto käynnistyy ensi vuonna. Tavoitteena on valmistaa noin 1,5 miljoonaa rengasta vuonna 2006.

Tehtaan ensimmäisen rakennusvaiheen kapasiteetti riittää noin neljän miljoonan renkaan vuosituotantoon. Tehdasrakennusta laajennetaan vaiheittain lisäinvestoinnein.

Tavoitteena on kahdeksan miljoonan renkaan kapasiteetti noin kymmenen vuoden kuluttua. Tehtaan konekanta on valtaosaltaan uutta ja mahdollisimman pitkälle automatisoitua.

Tehtaan valmistamat henkilöautonrenkaat myydään ensisijaisesti Venäjän kasvaville rengasmarkkinoille. Uuteen rengastehtaaseen palkataan alussa noin 200 työntekijää, joista valtaosa on venäläisiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    6. 6

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    7. 7

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    8. 8

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    4. 4

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    5. 5

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    6. 6

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    7. 7

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    8. 8

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää