Tappiollinen Saab etsii uusia markkinoita

Julkaistu:

Perinteikäs autotehdas pyrkii piristämään myyntiään suurella tuoteuudistuksella

Saabin autotehdas Trollhättanissa suoltaa ulos uusia Saabeja 39 auton tuntivauhdilla. Metallirullat muotoutuvat koreiksi, tuulilasit liimautuvat paikoilleen, ja maalaamo suihkuttaa pellit tulevien omistajien toiveiden mukaiseksi.

Täällä on rakennettu Saabeja jo vuodesta 1949, ja alunperin pieni ruotsalainen automerkki on saavuttanut maailmanlaajuisen tunnettuuden. Viime vuodet Saabin tulos on kuitenkin ollut reilusti miinuksella, ja amerikkalaisen General Motors pelasti yrityksen konkurssilta ostamalla sen vuonna 2000.

Saab taistelee yhä olemassaolostaan. Vaikka sen myynti kasvoi viime vuonna hieman alle 132 000 autoon edellisvuoden 121  000:sta, antavat voitot odottaa itseään. Ruotsissa pelätään GM:n luopuvan Saabista tai siirtävän sen tuotannon Yhdysvaltoihin, mikä olisi kova isku pienelle Trollhättanin kaupungille.

Saab vakuuttaa kuitenkin GM:n olevan sitoutunut Saabiin, ja lupaa 5700 ihmistä työllistävän tehtaan pysyvän toiminnassa.

– Me olemme premium-tavaramerkki. Toimitamme tuotteita, joita yksikään GM:n muista merkeistä ei kykene toimittamaan, sanoo Chip Wilkerson, joka vastaa Saabin tavaramerkin kehittämisestä ja tulevaisuuden tuotteista.

– Lisäksi tähän tehtaaseen on sijoitettu niin paljon, ettei olisi mitään järkeä heittää sitä kaikkea ulos ikkunasta.

"Tuotevalikoimaa on laajennettava"

Saab ei halua paljastaa, miten sen tulos on kehittynyt tänä vuonna. Ruotsissa, joka on yrityksen toiseksi suurin markkina, Saabin markkinaosuus putosi kuitenkin viime vuoden 11 prosentista 9,2 prosenttiin tammi-huhtikuussa, ja myynti on ollut laskussa myös USA:ssa.

Wilkersonin mukaan ongelmana on ollut Saabin kapea tuotevalikoima, johon on pitkään kuulunut vain kaksi linjaa: Saab 9-5 ja Saab 9-3, joihin molempiin kuuluu kaksi mallia.

– Kun ajattelee, että meillä on ollut vain neljä autoa, ja että olemme maailmanlaajuinen tavaramerkki, on ihmeellistä, että olemme onnistuneet myymään näinkin paljon. Meidän on laajennettava tuotevalikoimaamme, ja aiomme tehdä niin, hän sanoo.

Saab käy tällä hetkellä läpi historiansa suurinta tuotekehitysohjelmaa. Sen tuloksena yritys on lanseerannut kaksi uutta mallia Yhdysvaltojen markkinoille: Saab 9-2X:n, jonka myynti aloitetaan heinäkuussa, ja Saab 9-7X:n, joka tuodaan markkinoille ensi vuoden alussa.

Saab 9-7X on kaupunkijeeppi, joka Saabin valikoimasta on aiemmin puuttunut täysin.

– Pohjois-Amerikan markkinoilla on erittäin tärkeää kyetä tarjoamaan tällainen auto. 35 prosentilla Saabin asiakkaista on SUV toisena autonaan, Wilkerson sanoo.

Kumpaakaan mallia ei olla tuomassa Eurooppaan. Sen sijaan uusi Saab 9-3 Sport Hatch, joka esiteltiin konseptiautona viime syksynä, lanseerataan Euroopassa. Se on myös Trollhättanin tehtaan seuraava auto.

– 9-3 Sport Hatch valmistetaan Trollhättanissa. En voi antaa lanseeraukselle tarkkaa ajankohtaa, mutta se tapahtuu pian, Wilkerson sanoo.

Saab kykenee tällä hetkellä rakentamaan auton 37 tunnissa, ja sen tavoitteena on päästä 32 tuntiin ennen vuoden loppua. Seuraava tavoite on 25 tuntia - suoritus, johon Saabin tuotantokehityksen päällikön Arne Degemossen mukaan kykenee tänä päivänä vain Lexus.

Saabin tuotantoa on tehostettu koko ajan, sillä autoalan hintapaine on kivenkovaa. GM, joka on panostanut Saabiin miljardeja kruunuja, on kyllästynyt autovalmistajan tappioihin.

Wilkersonin mukaan positiiviselle tulokselle ei ole annettu aikarajaa. Tehokkuusvaatimukset ovat kuitenkin tuntuneet Ruotsissa: Saab on vähentänyt henkilöstöään lähes 1500 työntekijällä viimeisen puolentoista vuoden aikana.

Tuotantoon haetaan myös synergioita käyttämällä Saabeissa GM:n muiden automerkkien osia.

- Saab voi saavuttaa paljon tehokkuutta omaksumalla GM:n tuotantoprosesseja, Wilkerson sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    2. 2

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    3. 3

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    4. 4

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    5. 5

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    6. 6

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    7. 7

      Työllisyys parani, mutta ”toive kesätyöstä jäi monelta saavuttamatta”

    8. 8

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    9. 9

      Yleensä bensa kallistuu kesäksi – tänä vuonna ei

    10. 10

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    3. 3

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    4. 4

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    5. 5

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    6. 6

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    7. 7

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    8. 8

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    9. 9

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    10. 10

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää