Suuri sivullinen

Julkaistu:

Henkilö: Raoul Grünstein on jalostanut sukunsa turkisrahoistaaikakauslehtiperheen, sponsorointitoimiston ja kulttuuritehtaan.
Pitkä mies harppoo entisen raitiovaunukorjaamon läpi ja avaa ovia: täällä on galleria, tuolla valmistuu työtiloja freelancereille, tuonne tulee design-kauppa. Baaria peittää vielä remonttipöly, mutta kohta siitä kuoriutuu töölöläisten suosikkikulma. Sisäpihalla näytetään ehkä kesällä elokuvia.

Raoul Grünstein on innoissaan.

Kulttuuritehdas Korjaamo syntyi tänä keväänä, kun Grünstein vuokrasi ratikkahallin Helsingin kaupungilta. Siellä asuu nyt koko yritysperhe: aikakauslehtiä julkaiseva Image Kustannus sponsorointiyhtiö Image Match sekä joukon kuopukset, asiakaslehtiä tekemään mielivä Image Funk ja Korjaamo itse.

– Suoraa yhteistyötä firmojen välillä ei vielä merkittävästi ole, mutta ajattelen silti, että on hyvä ratkaisu olla samassa tilassa. Teemme samoilla alueilla samantyyppisiä asioita, ja siitä muodostuu arvoa monenlaisille toimijoille, Grünstein selittää ajatusta.

Korjaamo ei aluksi sytyttänyt kaikkia imagelaisia. Matchillä oli viihtyisät tilat Kampissa, ja Grünstein sai käydä monta perusteellista keskustelua siitä, millainen tulevaisuus Taka-Töölössä odotti.

– Jonkin verran ihmisiä mietitytti se, ettei tästä vielä tiedä mitään. Itse olin juuri siitä aika innostunut. Sehän on hyvä juttu, ettei kaikkea vielä tiedetä.

Lause toistuu haastattelun aikana monta kertaa. Grünsteinin mielestä on kiinnostavaa tehdä asioita, joita kukaan ei ole vielä kokeillut.

Kaksi vuosikymmentä sitten sellainen oli Image-lehti. Suomen mediahiekkalaatikkoa hallitsivat Yle, Helsingin Sanomat, Suomen Kuvalehti ja nippu toistensa näköisiä naistenlehtiä. 1985 joukkoon alkoi ilmestyä vaihtoehtoja: Imagen lisäksi syntyivät muun muassa Radio City ja City-lehti.

Grünstein oli silloin vasta kauppatieteiden opiskelija, jota kiinnostivat valokuvaus ja kirjoittaminen. Harrastuksesta kasvoi yritys, koska Grünstein halusi oppia uutta.

– Minusta tuli yrittäjä, koska halusin kehittää Image-nimistä lehteä. Minua ovat aina kiinnostaneet erilaiset sisällöt ja kulttuurinen osaaminen. Ja markkinointi ja kaupallisuus. Uusien ajatusten ja markkinoiden rajapinnasta voi löytää kaikenlaista kiinnostavaa.

Yrittäjyys sopii Grünsteinille, vakuuttavat ystävät. Hän on määrätietoinen, ideointikykyinen ja pitkäjänteinen – ja uskaltaa ottaa riskejä.

Grünstein katoaa etsimään teekannua. Neuvottelutilan pöydällä on vain termoskannu täynnä kuumaa vettä, eikä kunnon teetä saa ilman kunnon välineitä.

Alainen kuvaa Grünsteinia perfektionistiksi. Pomon työpäivät venyvät helposti yöhön, koska yksityiskohtien pitää olla oikein. Ystävätkin kehottavat välillä Grünsteinia ottamaan iisisti.

Yleensä se on turhaa. Kun yhden projektin saa valmiiksi, nurkan takana odottaa jo toinen.

Ei Grünsteinia ainakaan raha näytä ajavan. Match tekee voittoa, mutta Kustannus on päässyt nollatasoon 18 vuoden aikana tasan kerran. Sen oma pääomakin on kaupparekisterin mukaan syöty jo niin kauan sitten, että yleensä sellaista yritystä ei enää ole. Kustannus on jatkanut taivalta erityisjärjestelyillä.

– Olen sijoittanut Kustannukseen ja Korjaamon remonttiin omia pääomiani ja lainarahaa jotain yhden ja kahden miljoonan euron välillä, Grünstein sanoo selvästi vaivautuneena ja annostelee mustaan japanilaiseen valurautapannuun valkoista teetä.

Grünsteinin varat ovat peräisin perheyrityksestä. Isoisä perusti turkisliikkeen Pietariin 1917, ja tämän poika jatkoi urakkaa. Ketju päättyi neljä vuotta sitten, kun Raoul veljensä kanssa myi yhtiön Marimekolle.

– Image on ollut hyvä sijoitus. Jos pääomaa olisi ollut enemmän, olisin tehnyt saman paljon nopeammin ja hiukan kalliimmin. Mutta kyllä minä ihan liiketoimintaan pyrin. Ja tänä vuonna Kustannuksen pitäisi tehdä 100 000 euroa voittoa.

Hyvä sijoitus tarkoittaa Grünsteinille tietysti vähän muutakin kuin shareholder valueta, siis mahdollisimman hyvää tuottoa osakkeenomistajalle. Hän puhuu mieluummin stakeholder valuesta.

– Yhden sidosryhmän sijasta pitää ajatella monenlaisia sidosryhmiä: asiakkaita, henkilökuntaa, yhteisöä. Sillä lailla maksimoi arvokentän yhteistä hyvää. Pitkällä aikavälillä se on myös yrityksen arvolle fiksua.

Grünsteinin mielestä markkinataloudessa voi rahan lisäksi tehdä kiinnostavia ja merkityksellisiä asioita. Parhaimmillaan ne voi yhdistää.

– Luulen, että hyville jutuille on yhä enemmän kysyntää sekä kuluttaja- että työntekijämarkkinoilla. Ihmiset haluavat olla töissä paikassa, jossa ne tuntevat tekevänsä merkityksellisiä juttuja hyvien tyyppien kanssa. Talouselämän moottori on yhä enemmän luovuus, Grünstein siteeraa amerikkalaista tutkijaa Richard Floridaa.

– Luova työyhteisö on viime kädessä se, mikä lisäarvoa synnyttää. Ehkä se on myös yksi Korjaamon pointti.

Yhteisöllisyydestä on kyse kaikessa mitä Grünstein tekee. Sekä Match että Kustannus elävät hänen mukaansa siitä, että kytkevät sisältöä ja siihen kiinnittynyttä yleisöä yritysten toimintaan.

– Esimerkiksi jokainen Imag-lehti on kiinni jossain ilmiössä, jota se ruokkii ja jonka tärkeä osa fanit – siis ilmiöön sitoutunut yleisö – ovat. Siinä saa olla herkkänä, mutta siinä on myös mahdollisuuksia.

Yhteisöllisyyttä Grünstein aikoo jatkossa kasvattaa sähköisen median ja tapahtumien avulla. Televisiotuotannot ovat mietintämyssyssä, radiolähetyksiä Korjaamosta on jo tehty.

Tapahtumistakin Grünsteinilla on kokemusta. Hyvä esimerkki on Imagen ja Helsingin kaupungin taidemuseon kaksi vuotta sitten järjestämä alastonkuvaus: 2000 ihmistä riisuutui alastomaksi, taiteilija Spencer Tunick otti kuvia ja media innostui. Grünstein laski noin 60 mediaosumaa.

– Projektin kustannus oli meille 5 000 euron luokkaa ja hyötysuhde varmasti yhden tv-kampanjan arvoinen. Image sai juuri oikeanlaista näkyvyyttä.

Grünstein oli Kauppatorilla itsekin.

– Se oli ihan hauska ja harraskin fiilis. Tuntui, että tehdään jotain yhdessä.

Ehkä Grünstein on yhteisöllisyydestä niin innoissaan siksi, että kokee itsensä sivulliseksi. Helsingin Sanomien viimevuotisessa haastattelussa hän määritti itsensä ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Samaa sanoo lapsuudenystävä Ruben Stiller.

– Raoul on kyllä mukana asioissa, mutta katsoo samalla niitä sivusta. Se on hyvin skeptinen ja analyyttinen. En voi kuvitella, että se hurahtaisi koskaan mihinkään.

Tee on juotu, mutta Grünstein selittää vielä Imag-lehtien ristiinmarkkinointia. Yhteisöllisyys muuttuu vähitellen rahaksi: jo puolet mainostajista ilmoittaa useammassa kuin yhdessä Imag-lehdessä, ja tilaajistakin yhteisiä on joka viides.

Kovin paljon tilaajia ei vielä ole. Imagen ja Viinin tilaajamäärä kieppuu 20 000:ssa, Mondon ja Muodon 10 000:ssa.

– Tavoiteltava levikkitaso on sellaiset 30 000–40 000. Viiden vuoden kuluessa lehtiä voisi olla muutama lisääkin.

Se on kuitenkin Kustannuksen toimitusjohtajan Ville Ailion vastuulla. Grünstein keskittyy nyt rakentamaan Korjaamosta toimivaa kulttuuritehdasta ja luovaa työyhteisöä.

– Onhan se aikamoinen kokeilu. Saa nähdä, miten käy.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    9. 9

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    10. 10

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    6. 6

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää