Kadonneen taideaarteen metsästys

Julkaistu:

Ei ole hauskaa, jos kalliita taideteoksia on hukassa. Näin voi kuitenkin käydä, myös museolle. Vantaan taidemuseossa on pohdittu kuumeisesti, miten saada kaupungin virastoihin ja laitoksiin talletettu taide pysymään järjestyksessä. Taulut ovat kaupungin omaisuutta ja museo on niistä vastuussa, mutta kaikki eivät tätä muista.

– Organisaatiot muuttuvat ja muuttavat, ja taulut kulkevat mukana. Meidän pitäisi saada tieto joka ikisestä siirrosta ja tallentaa se tiedostoihimme, kertoo Vantaan taidemuseon intendentti Anne Kaarna.

Nyt näin ei tapahdu. Tiedot kaikista muutoista eivät kulkeudu museoon, eikä henkilökunnan aika riitä.

– Oikeastaan meidän pitäisi olla mukana pakkaamassa ja kiinnittämässä tauluja. Lisäksi tauluja pitäisi hoitaa. Tähän taiteen sairaanhoitajapalveluun ei riitä väkeä, Kaarna suree.

Lisämausteen vyyhteen tuo, ettei kaupungin omaisuutta Kaarnan mukaan kunnioiteta kuten ennen. Sitäkin on sattunut, että eläkkeelle lähtenyt työntekijä on vienyt vuosikausia huoneensa seinällä riippuneen taideteoksen mukanaan.

Moniko taidemuseon noin 3 700 teoksesta on hukassa?

– Jokaisen taulun joka liikkeestä ei ole dokumentoitua tietoa kuten pitäisi. Toistaiseksi muutot ovat pysyneet aika hyvin päässäni, Kaarna huokaa.

Laiha lohtu on, ettei Vantaan ole ongelmansa kanssa yksin. Vertailukohtia löytyy, mutta ”silloin pitää verrata pikkukaupunkeihin ja me olemme iso kaupunki”.

Lopulta asian ratkaisee raha, ja se museossa tiedetään. Kaarna perustelee taideteosten hyvää huolenpitoa myös talouden kannalta. Hän muistuttaa, että kaupunki on ostanut taidetta prosenttiperiaatteen mukaan: tilojen rakentamisen tai peruskorjauksen yhteydessä tietty osuus varoista on varattu taiteen hankintaan.

– Nyt taideteoksista ei resurssipulan takia voi pitää niin hyvää huolta kuin pitäisi. Kaupunki antaa omaisuutensa rappeutua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    2. 2

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    3. 3

      Aktivistisijoittajan rahasto osti Nestlén osakkeita yli 3 miljardilla eurolla

    4. 4

      Poisto kaupparekisteristä uhkaa noin 950 yritystä – aikaa lokakuun alkuun

    5. 5

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    6. 6

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    7. 7

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    8. 8

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    9. 9

      Ulkomaisia turisteja viidennes enemmän kuin vuosi sitten – toiseksi kovin kasvuvauhti Euroopassa

    10. 10

      Danske Bankin hallitus hyväksyi suunnitelman: Suomen tytärpankista tulossa sivuliike

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    9. 9

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    10. 10

      Danske Bankin hallitus hyväksyi suunnitelman: Suomen tytärpankista tulossa sivuliike

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää