Kartellivuorineuvostenmenetetty maine

Julkaistu:

Suomi on voinut pitkään elvistellä maailman vähiten korruptoituneen maan maineellaan. Oikeutuksen tähän on antanut Transparancy International -tutkimuslaitoksen listaukset, joissa Suomi muiden pohjoismaiden kanssa on keikkunut keulilla. Jos kartelleita paljastuu nykytahtiin, jatkossa sijoituksemme tälläkin listalla muistuttaa varmaan enemmän Euroviisuja.

Menneinä vuosina kartellikeskustelu on Suomessa henkilöitynyt pitkälti Kilpailuviraston ylijohtajaan Matti Purasjokeen. Hän on ollut todellinen huutavan ääni korvessa julistaessaan kartellien olevan rikos yhteiskuntaa vastaan.

Näyttöä kartelleista ei vain oikein ole tahtonut löytyä. Tarvittiin itseään hyödyttävän ilmiantomahdollisuuden kirjaaminen lakiin, ennen kuin alkoi oikeasti tapahtua.

Ilmiantomahdollisuuden merkitystä ei pidä kuitenkaan liioitella. Suljetun talouden ajan hyvä veli -verkostossa ei ilmiantopuheluja olisi soiteltu, vaikka sellainen mahdollisuus olisi laissa ollutkin. Uudet tuulet ovat alkaneet puhaltaa vasta EU:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen aktivoitumisen seurauksena.

Pelkkä aktivoituminen ei olisi nytkään riittänyt. Tarvittiin sakkojen nosto sellaiselle tasolle, että niiden maksamista ei voitukaan enää leikkisästi luonnehtia mittatappioiksi.

Mielenkiintoista on, että UPM:n, Metsäliiton ja Outokummun johtajanvaihdokset osuvat samaan saumaan paljastuneiden kartelliepäilyjen kanssa. Kumpi sitten lienee muna ja kumpi kana.

Imagomielessä elinkeinoelämän kannalta on ollut varmaan kiusallisinta se, että kartelliepäilyissä on tahriutunut jo useamman kuin yhden vuorineuvoksen maine. Tähän saakkahan on totuttu siihen, että tuon arvonimen haltijalta on voitu odottaa enemmän kuin esimerkillistä käytöstä.

Tällaista nuhteettomuutta vuorineuvoksilta edellyttää lähtökohtaisesti myös Arvonimiasetus, jonka 5 §:n ensimmäinen momentti määrää, että valtioneuvoston kanslian on pyydettävä arvonimiesityksestä lausunto asianomaiselta lääninhallitukselta, poliisiviranomaiselta, verohallitukselta sekä muilta tarpeellisiksi katsomiltaan viranomaisilta (esimerkiksi Opetushallitukselta, Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskukselta, Valtion kiinteistölaitokselta, maa- ja metsätalousministeriöltä tai Metsähallitukselta).

Jatkossa tähän litaniaan olisi varmaan syytä sisällyttää myös Kilpailuvirasto.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Sipilän hehkuttama työllisyysihme on harhaa – näin työttömiä katoaa tilastoista

    2. 2

      Historiallisen suuri yrityskauppa suunnitteilla: Fortum sopuun E.ONin kanssa – tekee ostotarjouksen koko Uniperista

    3. 3

      760 euroa kuussa jopa puhtaana käteen – uuden tuen suosio hiipui heti alkuunsa

    4. 4

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    5. 5

      Kommentti: Nyt on tiukka paikka, Stockmann

    6. 6

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    7. 7

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    8. 8

      Sampo on Solidiumin salkun jättiläinen – ”Huomattavan suuri, jos ei liian suuri”

    9. 9

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    10. 10

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    2. 2

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    3. 3

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    4. 4

      Kommentti: Sipilän hehkuttama työllisyysihme on harhaa – näin työttömiä katoaa tilastoista

    5. 5

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    6. 6

      760 euroa kuussa jopa puhtaana käteen – uuden tuen suosio hiipui heti alkuunsa

    7. 7

      Stockmann antoi tulosvaroituksen – syynä Lindex

    8. 8

      Kommentti: Nyt on tiukka paikka, Stockmann

    9. 9

      Kone aloittaa 100 miljoonan euron tehostamisohjelman – vähentää mahdollisesti 1000 työpaikkaa

    10. 10

      Historiallisen suuri yrityskauppa suunnitteilla: Fortum sopuun E.ONin kanssa – tekee ostotarjouksen koko Uniperista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    11. Näytä lisää