Diagnostiikan rahoitusnäkymät muuttuvat paremmiksi

Pääomasijoitusyhtiö 3i:n investointijohtajat Karlheinz Schmelig ja Annareetta Lumme-Timonen luonnehtivat diagnostiikkaan sijoittamista haastavaksi

Diagnostiikkayritysten rahoitusnäkymät ovat parantuneet, vaikka pääomasijoittajat rahoittavat niitä edelleen vähemmän kuin lääkekehitysyhtiöitä. Pääomasijoitusyhtiö 3i Deutschlandin investointijohtaja Karlheinz Schmeligin mukaan diagnostiikkaan suunnattujen sijoitusten määrä on taas kasvanut muutaman laskuvuoden jälkeen.

Schmelig osallistui eilen Tekesin Diagnostiikka 2000 -teknologiaohjelman päätösseminaariin Espoon Hanasaaressa. Hänen mukaansa diagnostiikkayritysten rahoitusongelmien syyt ovat syvällä.

– Pääomasijoitusyhtiöt eivät ole onnistuneet, kun ne ovat sijoittaneet diagnostiikkaan, Schmelig kertoo.

Siihen on useita syitä. Alalla on käytössä on monia erilaisia työkaluja, jotka eivät sovi keskenään yhteen. Se vaikeuttaa uusien tuotteiden markkinoille pääsyä.

Suuri syy epäonnistumisiin on se, että diagnostiikan markkinointi ja myynti on haastavaa. Suuret lääkeyhtiöt hallitsevat tärkeimpiä ja mielenkiintoisimpia markkinoita, minkä takia Schmelig luonnehtii alaa oligopoliseksi. Markkinoilla on niin harvoja myyjiä, että ne voivat vaikuttaa hinnan määräytymiseen, mutta joutuvat ottamaan huomioon kilpailijoiden mahdolliset vastatoimet.

Samanlainen näkemys on 3i Finlandin investointijohtaja Annareetta Lumme-Timosella.

– Pienen yhtiön on vaikea päästä näille markkinoille, sillä isoilla yhtiöillä on valtavasti markkinointi- ja myyntivoimaa. Ne pääsevät laboratorioihin ja sairaaloihin. Vaikka tarjolla on uusia teknologioita, ihmisillä ei välttämättä ole halua ottaa niitä käyttöön. Ala on hyvin konservatiivinen, Lumme-Timonen toteaa.

Schmeligin mukaan pääomasijoittajat pohtivat tarkkaan sijoituksiaan diagnostiikkayhtiöihin, koska markkinoiden keskittymien muutaman suuren yhtiön haltuun vaikeuttaa irtautumista diagnostiikkayhtiöstä. Irtautuminen on puolestaan olennainen asia pääomasijoittajalle.

– Pääsy isojen yritysten markkinoille ei ole mahdotonta, mutta haastavaa se on kyllä, Schmelig sanoo.

Se on tiedossa myös Suomessa. Sitran toimialajohtaja Ilkka Kouvonen kirjoittaa asiasta Diagnostiikkaohjelman loppuraportissa.

Kouvosen mukaan olisi olennaisen tärkeää, että Suomeen syntyisi ainakin yksi diagnostiikkaan keskittynyt, kansainväliset mittasuhteet täyttävä yritys. Sillä tulisi olla tehokkaat markkinointikanavat päämarkkina-alueille. Liikevaihdon tulisi olla vähintään 50 miljoonaa euroa ja kehityssuunnitelman aggressiivinen.

Kouvosen arvion mukaan Suomen pääomasijoitusmarkkinat ovat niin kehittyneet, että tällaisen yrityksen rahoitus voitaisiin järjestää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    3. 3

      Wahlroos: Sammon osakkeita yritettiin haalia väärin perustein – "Oli syytä sulkea ikkuna"

    4. 4

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    5. 5

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Sampo otti haltuunsa 280 miljoonan osakepotin – miljoonia osakkeita odottaa mitätöinti

    8. 8

      Suri ei ole täysin tyytyväinen Nokian kehitykseen

    9. 9

      Sammon hallituksen palkkiot nousevat – Wahlroosille +9 %

    10. 10

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    4. 4

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    5. 5

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    6. 6

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    7. 7

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    8. 8

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    9. 9

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    10. 10

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    8. 8

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    9. 9

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    10. 10

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    11. Näytä lisää