Armahdus lisää kartellien ilmiantoja

Purasjoen mukaan UPM käytti heti hyväkseen uutta lakia kartellin paljastajan armahduksesta

Kilpailuviraston ylijohtaja Matti Purasjoki uskoo, että viranomaiset saavat jatkossa lisää ilmiantoja kartelleihin osallistuneilta yrityksiltä. Suurin kannustin kilpailurikkomusten paljastamiseen on ilmiantajan saama sakkoarmahdus.

Vappuna voimaan astuneita uusia säännöksiä käytti ensimmäisenä hyväkseen UPM, jonka antamien tietojen perusteella viranomaiset tutkivat nyt metsäyhtiöiden epäiltyjä kartelleja useissa keskeisissä tuoteryhmissä.

– UPM:n edustajat olivat heti vapun jälkeisenä maanantaina kello kahdeksan Kilpailuviraston ovella, Purasjoki sanoo.

”Suomi on kartellienluvattu maa”

Purasjoen mukaan viranomaiset ovat saaneet aiemminkin runsaasti ilmiantoja kartelliepäilyistä. Uuden armahduspykälän myötä paljastuksia alkaa kuitenkin tulla nyt kartelleihin osallistuneilta yrityksiltä, Purasjoki sanoo.

– Paineet kartellien sisällä kasvavat. Nyt alkaa tulla esille kartelleja, joita on epäilty jo pitkään. Esimerkiksi raakapuukartellia on epäilty vuosikymmeniä. Kerran yhtiöt olivat tuomiolla ja ne saivat pienet sakot. Kunnon näyttöä emme ole kuitenkaan aiemmin saaneet, Purasjoki sanoo.

– Olemme kohta 20 vuotta yrittäneet viestiä, että Suomi on kartellien luvattu maa. Kartellit ovat kuitenkin olleet niin salattuja ja suojattuja, että viranomaiset eivät ole päässeet niihin kiinni.

Armahdus edellyttääkattavia tietoja

Jos yritys tuomitaan markkinaoikeudessa tai viime kädessä korkeimmassa hallinto-oikeudessa syylliseksi, sakko voi olla enimmillään kymmenen prosenttia liikevaihdosta.

Uuden kilpailulainsäädännön myötä kartelliin osallistunut yhtiö tai johtaja voi saada kokonaan anteeksi sakon, jos hän antaa muut kartellin jäsenet ilmi. EU:ssa käyttöön otettu järjestelmä on ollut jo pitkään käytössä muun muassa Yhdysvalloissa.

Purasjoki korostaa, että armahduksen edellytyksenä ovat kattavat tiedot kartellin olemassaolosta.

– Ei auta, että meille tullaan puhumaan vähän sinne päin. Meille tulee toimittaa heti kaikki materiaali, jolla kartellituomio voidaan langettaa. Uusi laki on lisäksi kirjoitettu niin jyrkkään muotoon, että vain ensimmäinen paljastaja saa armahduksen. Muiden yhteistyötä tehneiden tahojen sakkojen mahdollisesta alentamisesta päättää markkinaoikeus.

”Ei ole helppoa käräyttää kavereitaan”

Purasjoki ei paljasta, onko UPM:n lisäksi Kilpailuvirastossa käynyt ripittäytymässä jo muita yrityksiä vapun jälkeen. Virasto julkistaa kartelliepäilyt yleensä vasta sitten, kun epäiltyihin yrityksiin on tehty yllätystarkastukset.

Sakkoarmahduksesta huolimatta Purasjoki ei usko mihinkään ilmiantojen tulvaan.

– Kenenkään ei ole aivan helppoa käräyttää kavereitaan. Rumasti sanottuna palkinnon pitää olla suuri eli uhkaavien sakkojen pitää olla niin mittavat, että kartelli paljastetaan.

Purasjoki uskoo, että Kilpailuvirasto on jatkossa mukana yhä useammin kansainvälisten kartelliepäilyjen tutkinnassa.

– Suomi on yksi niistä paikoista, joissa käydään tunnustamassa. Myös yritysten oikeusturvan kannalta on tärkeää, että kaikissa maissa on samat säännöt.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    2. 2

      Maailman suurin keinotekoinen aurinko on komea näky: ”Jos menisit samaan huoneeseen, palaisit heti”

    3. 3

      Näin elää autotehtaan nostama Uusikaupunki – kerrostalon kaikki asunnot myytiin kolmessa päivässä

    4. 4

      Raija Tapion huima urakehitys: Laboratoriohoitajasta lääkärikeskuksen toimitusjohtajaksi

    5. 5

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    6. 6

      Trump: Saksa on Natolle isoja summia velkaa

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    9. 9

      Saksa kiistää Trumpin väitteen: Emme ole velkaa Natolle

    10. 10

      Uber siirtää robottiautonsa talliin Yhdysvalloissa kolarin takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin elää autotehtaan nostama Uusikaupunki – kerrostalon kaikki asunnot myytiin kolmessa päivässä

    2. 2

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    3. 3

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    4. 4

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    5. 5

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    6. 6

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    7. 7

      Uber siirtää robottiautonsa talliin Yhdysvalloissa kolarin takia

    8. 8

      Raija Tapion huima urakehitys: Laboratoriohoitajasta lääkärikeskuksen toimitusjohtajaksi

    9. 9

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    10. 10

      Vertailu paljasti Suomen maksuhäiriöisimmät kunnat ja postinumerot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    7. 7

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    8. 8

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    9. 9

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    10. 10

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    11. Näytä lisää