Siperia sopeuttaa

Julkaistu:

Monet tietotekniikan koulutusyritykset ovat vuosituhannen alun lamavuosina havainneet, että sana elinikäisestä oppimisesta ja työvoimasta työantajan tärkeimpänä voimavarana ei ole asiakasyrityksissä muuttunut lihaksi.

Tämän myöntävät kaikki koulutustoimintaa harjoittavat yhtiöt, vaikka niiden selviytymisessä onkin merkittäviä yrityskohtaisia eroja.

Koulutusmarkkina ei ole muusta it-alasta irrallaan, vaan hyvät ja huonot ajat kolahtavat siihen vähintään koko toimialaan kohdistuvalla painolla. Huonoina aikoina koulutuksesta karsitaan siinä missä vaikkapa matkustamisesta, markkinoinnista ja muista lyhyellä tähtäimellä hengissä pysymisen kannalta vähemmän kriittisistä toiminnoista.

Koulutusalalla kysynnän huippuhetki osui vuoteen 2001, jolloin pulpetteja kulutettiin ahkerasti, eikä kukaan uskonut syöksyn olevan niin syvä kuin sittemmin osoittautui.

Kun yritykset vuosituhannen vaihteen yli-investointien jälkeen ovat pitäneet hankintansa jäissä, ei ole ollut tarvetta myöskään koulutuspalveluille. Samalla asiakasyritykset ovat supistaneet henkilökuntaansa, yhdistyneet suuremmiksi ja ulkoistaneet toimintojaan. Myös kovilla odotuksilla ladattu e-learning osoittautui flopiksi.

Joidenkin näkemysten mukaan alan koulutusta on tällä hetkellä tarjolla peräti kolminkertaisesti kysyntään nähden. Toisten mielestä kysymys on vain oikeanlaiseen osaamiseen panostamisesta, sopivasta erikoistumisesta sekä kustannusten ja työvoiman sopeuttamisesta kysynnän mukaiseksi.

Myös asiakaskysyntä on muutamassa vuodessa muuttanut muotoaan: nyt ollaan jo kaukana vuosituhannen vaihteen tilanteesta, jossa kurssille lähteminen tarkoitti lomaa arkityöstä. Yritykset valitsevat yhä tarkemmin kuka pääsee kurssille, ennakkosuunnittelu ja valmistelu tehdään tarkasti, edistymistä seurataan ja lopputulosta mitataan.

Kaikille avoimet kurssit ovat edelleen huudossa, mutta ripeimmin kasvaa yrityskohtainen räätälöinti. Uusin ilmiö on koulutustarpeiden ulkoistus siihen erikoistuneille yhtiöille.

Koulutusyrityksiltä odotetaan paljon; lyhyessä ajassa ja ohuella kukkarolla pitäisi saada syntymään paljon osaamista. Vaikeat ajat ovat opettaneet myös koulutusyrityksille oman tien kulkemisen taitoa, kohtuullisuutta hinnoittelussa ja asiakkaan kuuntelutaitoa. Toimiala voinee jo tänä vuonna kirjata selvät kasvuluvut kokemuksistaan paljon viisastuneena.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    4. 4

      Finnair: Aasian-liikenne kaksinkertaistuu odotettua ripeämmin

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    7. 7

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    8. 8

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    9. 9

      Suomalaisyritykset haluavat selkeän ja nopean Brexit-ratkaisun

    10. 10

      Näitä ruokia ostat halvemmalla rajan takaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    8. 8

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    9. 9

      Finnair sai hetkessä 500 hakemusta lentoemännän ja stuertin tehtäviin – Läpäisetkö sinä tiukan seulan?

    10. 10

      Yli 7 viikon lomat ovat harvojen herkkua – iskeekö leikkuri seuraavaksi niihin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää