Donald Gunn tykittäämenestysmainontaa

Julkaistu:

Leo Burnettin entinen luova johtaja hurahtipalkitun mainonnanarkistointiin

Mies, jolla on mainosmaailman paras työ. Donald Gunn käy joka vuosi läpi maailman mainoskilpailujen parhaimmiston ja koostaa voittajista oman ranking-listansa, arvostetun Gunn Reportin. Ei paineen alla suunnittelua, ei vääntöä vaikeiden asiakkaiden kanssa, ei taloudellisen riskin kantamista.

Rennosti pukeutunut kookas britti näyttääkin hotelli Kämpin aulassa hyvin nukkuneelta ja onnelliselta.

Leo Burnett -ketjussa 35-vuotisen uran tehnyt Gunn kiertää valikoidut mainosfestivaalit ja poimii niistä raporttiinsa palkituimmat kampanjat, suunnittelijamaat, toimistot, mainostajat ja tuotantoyhtiöt.

– Kiinnostavimpia festivaaleja ovat nykyisin esimerkiksi Sloveniassa pidettävät Golden Drum -festivaalit. Siellä riittää nuoria suunnittelijoita, jotka ovat aidosti innoissaan. Toinen suosikkifestivaalini järjestetään maaliskuussa Thaimaassa.

Uusien markkinoiden esiinmarssi näkyy myös tuoreimmassa Gunn Reportissa. Viime vuonna sadan palkituimman mainoksen joukkoon mahtuu jo 28 eri maata. Kolme vuotta aiemmin luku oli 22.

– Vahvoja nousevia maita ovat olleet esimerkiksi Puola, T?ekki ja Intia. Niissä tehdään usein pienillä budjeteilla loistavia oivalluksia, Gunn kiittelee kohonnutta tasoa.

Viime aikojen kohtalaisesta menestyksestä huolimatta Suomi ei ole listalle yltänyt. Gunn uskoo kuitenkin suomalaisen mainonnan olevan hyvätasoista. Sitten tulee tarkennus:

– Skandinavia ylittää luovalla menestyksellään jatkuvasti markkinaosuutensa.

Entisen luovan johtajan oivallus palkitun mainonnan kokoamisesta yksiin kansiin edustaa taatusti hedelmällistä bisnesluovuutta, vaikka Gunn ei ansaitsemiaan summia paljastakaan. Nyt 65-vuotiaan intohimo huippumainontaan poikii uuden rahasammon: tv-spottien Gunn Report Library -online-arkistoon mahtuu vain palkitun mainonnan timanttisin kärki.

– Jotta palvelu olisi käyttäjäystävällinen, arkistosta pitää tehdä mahdollisimman suppea. Eihän kukaan jaksa hakea presentaatioon vaikkapa parhaita olutmainoksia tuhansien spottien joukosta.

Gunnin listat jaksavat kiinnostaa palkintoihin seonnutta mainosalaa, mutta osaa vanha kettu niiden hyödyllisyyden perustella asiakkaillekin. Gunnin omien tutkimuksien mukaan voittajamainoksilla on tuotteen markkinaosuuden kasvattamisessa keskimäärin 2,5-kertainen teho keskivertomainontaan nähden.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    6. 6

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    7. 7

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    8. 8

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    9. 9

      Tavallinen vai itsepalvelukassa? Toinen on jopa neljä kertaa nopeampi

    10. 10

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    4. 4

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    5. 5

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    6. 6

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    7. 7

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    8. 8

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää