Ongelmallinen alkoholipolitiikka

Osa kansanedustajista on vahvasti sitä mieltä, että maaliskuussa toteutettu alkoholiveron lasku oli karmea virhe. Veroa ei olisi pitänyt laskea ollenkaan tai alennus olisi pitänyt kohdentaa väkevien viinojen sijaan miedompiin alkoholijuomiin. Joka tapauksessa viinan kulutus on kasvanut kevätkuukausien aikana reippaasti.

Veroalennuksen taustalla oli Suomen EU-neuvotteluissa saama ja viime vuodenvaihteessa päättynyt siirtymäkausi, jonka aikana alkoholintuonti muista EU-maista oli rajattua. Alkoholin tuonnin pelättiin karkaavan käsistä, koska Viro liittyi EU:n jäseneksi vajaa kuukausi sitten. Veroa alannettiin patoamaan tuontia Virosta ja turvaamaan valtion verokertymiä.

Veronalennuksen ongelmat olivat päätöstä tehtäessä tiedossa. Hallituksella ja eduskunnalla oli valittavana vain huonoja vaihtoehtoja. Alkoholiveroa olisi tietenkin voitu alentaa vaiheittain, mutta siihen ei edellisillä hallituksilla ollut haluja.

Ruotsissa ei ole alennettu alkoholiveroja. Se näkyy nyt muun muassa ruotsalaisten panimojen vaikeuksina. Yhä suurempi joukko ruotsalaisia hankkii alkoholijuomansa ulkomailta ja salakuljetus on lisääntynyt. Suomen veroalennuksen jälkeen myös Suomesta. Ruotsissa pohditaan nyt vakavasti alkoholiverotuksen alentamista.

Pohjoismaissa alkoholipolitiikka on ongelmallista, koska pohjoinen juomakulttuuri ei näytä kestävän keskieurooppalaista hintatasoa. Kompromissin löytäminen on vaikeaa, mutta kokemuksista pitää oppia. Väkeviä suosiva veropolitiikka on kevään aikana tuottanut murheellisia tuloksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Sanoman operatiivinen liikevoitto kasvoi – SBS-kauppa painoi tuloksen tappiolle

    4. 4

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    5. 5

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    6. 6

      Wärtsilän tulos heikkeni yllättäen

    7. 7

      Näkökulma: Macronin voitto tuskin ratkaisee Ranskan ongelmia

    8. 8

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    9. 9

      Kemira löi liikevaihto-odotukset, mutta tulos tipahti

    10. 10

      WSJ: Trump aikoo laskea yritysveroa tuntuvasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    4. 4

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    5. 5

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    6. 6

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    9. 9

      UPM yllätti tulosparannuksella – kysyntä oli hyvä etenkin Aasiassa

    10. 10

      Teuvan Siwa sulki ovensa – sokea Pekka murehtii, miten pärjää uudessa kaupassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää