Yrittäjien puheenjohtajapeli sai vauhtia asiantuntijakadosta

Julkaistu:

Hallituksenjäsenet pelkäävätEero Lehdenvastaehdokkaidenmyyräntyönkolhivan jälleenjärjestönjulkikuvaa

Suomen Yrittäjien päälakimiehen Anna Lundénin eroilmoitus tuo uutta väriä järjestön puheenjohtajavaaliin. Eero Lehden uudelleenvalinta näyttää ensi syksynä selvältä, mutta järjestön asiantuntijaportaassa käynyt kato antaa vastaehdokkaille uusia lyömäaseita.

Yrittäjien hallituksessa ja sen työvaliokunnassa toivotaankin hartaasti, että Lehden kampittajat miettisivät millaista kuvaa puheenjohtajapeli antaa järjestöstä ulospäin.

Lundénin ja pääekonomisti Pasi Holmin lähtöä pidetään kiistatta isona menetyksenä, mutta tilannetta ei tule myöskään dramatisoida.

Istuvan puheenjohtajan niskaan irtisanoutumisia on turha sälyttää, vaikka se jälkiviisasteluna kuulemma onkin helppoa.

– Pitää muistaa, että tällainen kampanjointi olisi myyräntyötä koko yrittäjäjärjestöä kohtaan, toteaa varapuheenjohtajistoon ja hallituksen avainhenkilöistä koostuvaan työvaliokuntaan lukeutuva Erkki K. Mäkinen.

Mirja Erlundin mielestä Lundénin lähtö antaa kuitenkin merkkejä siitä, että keskusjärjestön toimistossa on sisäisesti jotain pielessä.

– Asioista pitäisi nyt keskustella avoimesti eikä hakea vain yhtä syyllistä, sanoo Erlund.

Aivovuoto onyrittäjän arkea

Niin ikään työvaliokunnassa istuvan Jorma Heikkilän mielestä henkilöstön vaihtuvuus on arkea jokaiselle yrittäjälle.

– Ensi syksyn puheenjohtajakisasta tulee joka tapauksessa mielenkiintoisempi, hän ennustaa.

Samaa mieltä on hänen kollegansa Jarkko Wuorinen. Samalla hän tähdentää, että Anna Lundénin Kauppalehdessä kertomien ilmapiiriongelmienkin taustalla on pitkälti Murphyn laki. Edunvalvontaportaaseen päästään rekrytoimaan uutta väkeä tarvittaessa heti alkusyksystä, sillä järjestön lähivuosien strategiasuunnitelma on juuri valmistumassa.

– Ehkäpä tämä viesti, että jaksakaa vielä syksyyn, ei ole mennyt toimiston väelle asti, pohtii Wuorinen.

Erlundin tavoin hän kannattaa kissan nostamista pöydälle ja avointa keskustelua myös Kaisaniemenkadulla.

Työtaakka kohdallaan

SY:n toimitusjohtajan Jussi Järventauksen mielestä toimiston työpaineet eivät ole olleet kohtuuttomat ja uutta väkeäkin olisi pystytty rekrytoimaan tarvittaessa.

Ranskasta tavoitetun Eero Lehden mukaan työuupumukseen ei pitäisi löytyä perusteita.

Ennemminkin lähtö aiempaa rivakampaan vauhtiin on osoittautunut toimiston väelle vaikeaksi.

Mahdollista puheenjohtajapeliä Lehti kommentoi niukasti. Vapaata keskustelua ei ole mitään tarvetta tulpata, mutta tosiasiat kannattaa tarkastaa ennen heppoisten savustussyytösten heittelyä.

– Pasi Holm lähti meiltä arvostetulle paikalle tutkimuslaitoksen johtoon. Anna Lundénin eron taustoja en tiedä, mutta aion keskustella hänen kanssaan täältä palattuani, Lehti kommentoi.

SY:n ekonomistinimitys on loppusuoralla, ja nimi lienee selvillä ennen kesälomia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    4. 4

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    5. 5

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    6. 6

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    7. 7

      Componentan saneerausohjelma vahvistettiin käräjäoikeudessa

    8. 8

      Trump uhkaa hallinnon sulkemisella, jos Meksikon muuria ei rakenneta

    9. 9

      HKScanin virolaisen hautomon roskiksesta löytyi eläviä kananpoikia

    10. 10

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    4. 4

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    7. 7

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    10. 10

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    7. 7

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    8. 8

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää