Jordan yllättäenMetsäliitonnokkamieheksi

”Nykyiselle ja tulevalle toimitusjohtajalle riittää molemmille töitä”

Nordean varatoimitusjohtaja ja konsernin johtoryhmän jäsen Kari Jordan nimitettiin eilen Metsäliitto Osuuskunnan toimitusjohtajaksi ja Metsäliitto-Yhtymän pääjohtajan varamieheksi 1.1. 2005 lähtien. Jordan on vastannut Nordeassa vähittäispankkitoiminnasta. Pääjohtajan tehtävät hän ottaa vastaan 1. tammikuuta 2006. Metsäliiton nykyinen toimitusjohtaja ja Metsäliitto-Yhtymän pääjohtaja Antti Oksanen jää sopimuksen mukaan eläkkeelle kesällä 2006.

Metsäliiton hallituksen puheenjohtajan, maanviljelysneuvos Arimo Uusitalon mukaan Jordanin valinta tehtiin jo tässä vaiheessa, koska oli mahdollisuus saada hyvä mies. Pitkä siirtymäkausi ei ole Uusitalon mielestä ongelma. Hallitus oli esityksessään yksimielinen.

– Meidän mielestämme saimme hyvän miehen. Nykyinen pääjohtaja oli tässä prosessi aloitteellinen. Siirtymäaika on kohtuullinen ja meillä on se käsitys, että töitä riittää molemmille, Uusitalo sanoo.

Hän ei halua ottaa kantaa esimerkiksi yhtymään kuuluvan M-realin toimitusjohtajan Jouko M. Jaakkolan seuraajan valintaan.

– Jaakkola täytti juuri 60 vuotta ja asia tulee jossain vaiheessa vastaan. Se on pörssiyhtiön hallituksen asia, Uusitalo sanoo.

Metsäliitto-Yhtymään kuuluu osuuskunnan lisäksi paperia ja kartonkia valmistava pörssiyhtiö M-real, mekaaniseen puunjalostukseen keskittynyt Finnforest ja pehmopaperiyhtiö Metsä Tissue. Metsäliitto omistaa lähes puolet selluloosaa valmistavasta Botniasta, noin kolmanneksen Myllykoski Paper Oy:stä sekä kolmanneksen turveyhtiö Vaposta.

Osuuskunta huolehtii yhtymän kotimaisesta puunhankinnasta. Kansainvälistä puunhankintaa hoitaa hiljattain ostettu Thomesto.

Metsäliiton omistamilla yhtiöillä menee tällä hetkellä huonosti. Nopeasti yritysostoilla laajentuneen Finnforestin tappiot olivat viime vuonna 25 miljoonaa euroa. Tappiokierre on jatkunut myös alkuvuonna, ja Finnforest ilmoitti hiljattain aloittavansa yt-neuvottelut 400 työpaikan vähentämisestä.

M-real ui pahassa velkalastissa ja sen tulos oli tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana yli 28 miljoonaa euroa. Pitkään myynnissä ollut Metsä Tissue ja Metsäliitto Osuuskunnan puukauppa sentään pääsivät plussalle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Nobel-voittaja Holmströmin mukaan palkkapuhe ymmärretään väärin: ”Ei kukaan sano, että palkkoja alennetaan”

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    5. 5

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    6. 6

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    7. 7

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    8. 8

      Suomalaiset juovat entistä laatutietoisemmin – ”Ei enää ihan sitä halvinta”

    9. 9

      Talvivaaran velkojien kärsivällisyys loppui: menot 400 000 euroa kuussa – ei tuloja

    10. 10

      Valtaosa maksaa entistä suurempia osinkoja – analyytikko nostaa esiin 3 kiinnostavaa pörssiyhtiötä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    4. 4

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      Saksalaispankki teki sen taas – siirsi vahingossa rahaa yli 5 miljardia euroa

    7. 7

      Nobel-voittaja Holmströmin mukaan palkkapuhe ymmärretään väärin: ”Ei kukaan sano, että palkkoja alennetaan”

    8. 8

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    9. 9

      Valtaosa maksaa entistä suurempia osinkoja – analyytikko nostaa esiin 3 kiinnostavaa pörssiyhtiötä

    10. 10

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    7. 7

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    8. 8

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    9. 9

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    10. 10

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    11. Näytä lisää