Vahva talous aiheuttaa ongelmiaBritannian hallitukselle

Britannian vahva talouskehitys uhkaa aiheuttaa maan hallitukselle runsaasti päänvaivaa uusia parlamenttivaaleja odotellessa.

Britannian talous on kasvanut selvästi muuta Eurooppaa vahvemmin ja työttömyys on pohjalukemissa. Kuluttajahinnatkaan eivät nouse samaa vauhtia kuin EU:ssa keskimäärin ja vain hieman nopeammin kuin vasta hitaaseen kasvuun yltävässä Saksassa.

Voimakas talouskasvu ja alhainen inflaatio ovat kuitenkin aiheuttaneet myös hankaluuksia Britannian päättäjille, ja esimerkiksi asuntomarkkinoiden kehitystä pidetään jo pikemminkin uhkana talouden vakaudelle.

Talouslehti The Economistin tutkimuslaitos Economist Intelligence Unit kertoo asuntohintojen olevan historiallisissa huippulukemissa suhteessa kotitalouksien tuloihin ja korkeammalla kuin 1980-luvun ylikuumenemisen aikaan.

Asuntojen hinnat ovat nousseet hieman alle kymmenen prosentin vuosivauhtia eli selvästi muita kuluttajahintoja nopeammin, eivätkä hintojen nousu tai kotitalouksien asuntolainojen kasvu ole laantuneet, vaikka keskuspankki on jo nostanut peruskorkoaan viime lokakuun jälkeen kolme kertaa, yhteensä 0,75 prosenttiyksikköä.

Asuntojen arvonnousu on myös rohkaissut kotitalouksien velanottoa ja kulutusta ja siten auttanut Britannian taloutta kasvamaan, vaikka Manner-Euroopan kasvu on hidastunut parina viime vuonna.

Toinen kasvua ylläpitänyt tekijä on ollut hallituksen avokätinen budjettipolitiikka, joka on kääntänyt Britannian budjettiylijäämän kahdessa vuodessa suuremmaksi alijäämäksi kuin Maastrichtin sopimus sallii. Alijäämä oli Eurostatin mukaan viime vuonna 3,2 prosenttia Britannian kokonaistuotannon arvosta, kun vuonna 2001 ylijäämää kertyi 0,7 prosenttia kokonaistuotannon arvosta.

Asuntohintojen nousun hillitseminen ohjauskorkoja nostamalla tai budjettitasapainoa parantavilla veronkorotuksilla olisi tarpeen, mutta poliittisesti hyvin hankalaa. Varsinkin verokorotusten perustelu Maastrichtin sopimuksella olisi hankalaa. Britannian budjettialijäämä oli 90-luvun alkuvuosina selvästi suurempi, eikä brittiäänestäjien olisi helppo hyväksyä vajeen supistamista jonkin mannermaalla solmitun sopimuksen vuoksi.

Poliittisten tekijöiden vaikutus brittihallituksen talouspäätöksiin korostuu tänä ja ensi vuonna selvästi totuttua suuremmaksi. Parlamenttivaalit ovat odotettavissa ensi vuonna, todennäköisesti kesällä, ja Irakin sodan vuoksi kansansuosiotaan menettänyt pääministeri Tony Blair alistui jokin aika sitten myös järjestämään kansanäänestyksen EU:n perustuslakiluonnoksesta.

Koska Blairin hallitukselle ei ole tarjolla poliittisesti uskottavaa vaihtoehtoa, kaiken EU:hun liittyvän vastustaminen on keskivertobritille tehokkain tapa ilmaista tyytymättömyyttään esimerkiksi pääministerin Irakin-politiikkaan, eivätkä veronkorotukset tai koronnostot ainakaan lisäisi sen mahdollisuuksia tulla hyväksytyksi.

Vaikka kansanäänestys onkin määrä järjestää vasta parlamenttivaalien jälkeen, sen valmistelu vaikuttaisi kuitenkin voimakkaasti parlamenttivaalien kampanjointiin. Mikäli asuntomarkkinat vielä kiehuvat yli ja hinnat kääntyvät laskuun juuri vaalikampanjan aikaan, vaikeutuu hallituksen ja pääministerin asemaa entisestään.

Blairin supistuvalla kansansuosiolla on myös eurooppalainen ulottuvuus. Britannia on EU:n toiseksi suurin talous ja merkittävä poliittinen tekijä sekä EU:n että maailman politiikassa, ja Blair on koko hallituskautensa ajan yrittänyt ohjata sitä tiiviimmin mukaan EU:n toimintaan.

Perustuslaista käytävä kansanäänestys tarjoaa oivan kenraaliharjoituksen kauan suunnitellulle mutta toistaiseksi toteuttamatta jääneelle äänestykselle Britannian liittymisestä yhteisvaluutta euroon, johon Blair on enemmän tai vähemmän avoimesti pyrkinyt koko kautensa ajan.

Europyrkimyksen vastustaminen on ollut opposition konservatiivien tärkein ohjenuora, ja Britannian talouden vahva kehitys vaikeuttaa eurokampanjointia. Briteille on hankala perustella yhteisvaluutan edullisuutta, kun maan talous on vuosikausia kehittynyt selvästi mannermaata paremmin ja todennäköisesti jatkaakin voimakasta kehitystään.

Selvimmin ero mannermaahan näkyy työllisyydessä. Britannian työttömyysaste puolittui 90-luvun jälkipuoliskolla kymmenestä viiteen prosenttiin ja on pysynyt viiden prosentin tuntumassa tai alapuolella vuodesta 2001 lähtien. Työmarkkinoiden rakenteisiin 80–90-luvulla tehdyt uudistukset ovat parantaneet Britannian työmarkkinat selvästi mannermaisia tehokkaammiksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    4. 4

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    5. 5

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    6. 6

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    9. 9

      Metallin Aaltoa esitetään uuden suurliiton johtoon

    10. 10

      Teuvan Siwa sulki ovensa – sokea Pekka murehtii, miten pärjää uudessa kaupassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    5. 5

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    8. 8

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    9. 9

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    10. 10

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää